16.7.2012

Seitsemän kukkaa

Sateinen, kolea kesä ei ole lannistanut Echinopsis subdenudata -kaktusta, vaan se päätti pyöräyttää seitsemän kukkaa yhtä aikaa. Kukissa on voimakas, miellyttävä tuoksu, joten aamulla kasvihuoneen ovea avatessa sieltä pöllähti melkoinen aromipilvi. Kaktus itse on vain 10 cm korkea, joten se raukka on tästä ponnistuksesta mennyt aivan lommolle.

Kuvassa taaempana näkyvässä lajitovereissa on lisäksi yksi kukka. Tällä kertaa pölytys varmaankin onnistuu niin hyvin, että luvassa on siemeniä, joista kannattanee yrittää kasvattaa uusia kaktuksia. Echinopsis subdenudata on Suomen oloihin mitä mainioin laji: sietää kosteutta ja on armelias hoitajan virheitä kohtaan, pärjää vähemmälläkin auringolla, sietää kylmiä öitä ja kukkii uutterasti hyvänhajuisin kukin. Yksi ensimmäisistä kaktuksistani oli Echinopsis subdenudata -yksilö, ja se on edelleen hengissä, vaikka ensimmäisen kesän aikana liikakastelin hankkimiani neljää kaktusta, koska olin lukenut jostakin, että kesällä kaktuksia kastellaan "kuten muitakin kasveja". Tulkitsin sen virheellisesti niin, että "yhtä paljon kuin muitakin kasveja".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti