18.7.2012

Ruukuista

Oheisessa kuvassa näkyy monenlaisia kaktusten ruukkuja tai oikeastaan istutusastioita. Etualalla on muovinen tiskipalju, jossa on kahvat ja jonka pohjalla ei ole reikiä. Sen takana hyllyllä on vasemmalta lukien seuraavanlaisia ruukkuviritelmiä: muoviruukku, saviruukku, pieni savikuppi, kermanekka, Bulgariasta ostettu koristeltu saviastia, turkoosiksi maalattu saviruukku, puolipallon muotoinen saviruukku sekä muoviruukku.

Sopivimmista ruukuista on monenlaisia mielipiteitä. Turun yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa hoitanut hortonomi Esko Puupponen sanoo teoksessaan Harrastajan mehikasvikirja (1962), että lähes kaikki mehikasvit viihtyvät parhaiten pienissä saviruukuissa. Hän kehottaa välttämään kirjavia ruukkuja, koska "ne antavat harrastelulle puolivillaisen leiman". Hienoja suojaruukkuja voi hänen mukaansa käyttää, kunhan otetaan huomioon kasvin elinvaatimukset. Puupposen mukaan mullan pinnan peittäminen värikkäillä lasinpaloilla tms. ei ole suotavaa, ei myöskään se, että kasvien väliin aseteltaisiin eläinten pienoishahmoja, nukkeja tms.

Koristekatteista olen Puupposen kanssa samaa mieltä. Kaupoissa myydään jos minkälaista lasinsirua ruukunkatteeksi, mutta ne mylläytyisivät kastellessa multaisiksi ja häviäisivät mullan sekaan viimeistään ruukkua vaihtaessa. Sitten multaa ei voisi laittaa biojätteeseen, koska seassa olisi muovi- tai lasinpaloja. Muutama kaunis kivi mullan pinnalla riittää, jos jotenkin haluaa ruukkuja koristaa. Harrastuksen alkuvaiheessa laitoin kaktusruukkujen pinnalle muovisia hyönteisjäljitelmiä ja muovisia pääkalloja, mutta sellainen tuntuu nyt aika höpsöltä. Auringonpaahteessa muovilisukkeet kulahtavat ja likaantuvat nopeasti ja pikemminkin rumentavat kaktuksia.

Saviruukku vai muoviruukku? Olen kallistumassa muoviruukkujen käyttöön. Ne ovat rumia, mutta niillä on yksi tärkeä etu: kevyet muoviruukut paljastavat mullan kuivuusasteen paremmin kuin saviruukut. Kun multa muoviruukussa on kuivaa, ruukku on todella kevyt nostaa. Saviruukku painaa aina lähtökohtaisesti jotakin, joten vaikka multa olisi kuivaa, ruukun paino voi hämätä luulemaan, että vettä vielä on. Toisaalta kuiva muoviruukku kellahtaa helpommin nurin kuin saviruukku. Aloittelijan on hyvä käyttää saviruukkuja, koska liikakastelun riski on suuri. Aloittelijana sitä niin mielellään haluaisi "auttaa" kaktuksia kastelemalla niitä liiankin paljon...

Kirjavista ruukuistakin olen samaa mieltä kuin Puupponen: niiden käyttö antaa harrastelulle puolivillaisen leiman. Mutta jos kaktusten hoitaminen ON puolivillaista harrastelua, niin mitäpä se haittaa, jos ruukutkin sen osoittavat. Jokainen käyttäköön mieleisiään ruukkuja, kunhan niiden koko ja materiaali ovat soveliaita. Ruukku ei saa olla liian pieni eikä se saa kuumentua liikaa auringonpaisteessa. Muuten kaktus paistuu ruukkuunsa. Liian suuressa ruukussa kaktus saa herkästi liikaa vettä.

Pienoismaisemien tekeminen kaktusten avulla on houkuttelevaa, mutta vaikeaa. Aluksi käytin suuria, puolipallon muotoisia savimaljoja, joihin valikoin kaktuksia niiden ulkomuodon mukaan: matalia ja korkeita, piikitykseltään eri värisiä kaktuksia toisiaan täydentämään. Väliin asettelin kauniita kiviä. Asetelmat olivat nättejä, mutta mitä enemmän tietoa hankin kaktuksista, sitä useammin jouduin purkamaan asetelmia, koska olin laittanut samaan astiaan täysin erilaista hoitoa vaativia lajeja. Yksi halusi varjoa ja runsasta kastelua, toinen aurinkoa ja niukkaa kastelua. Nykyisin istutan yhteisastioihin vain samansukuisia kaktuksia, jos suinkin mahdollista. Vähintäänkin valovaatimusten on oltava suunnilleen samanlaisia. Esimerkiksi yläkuvan valkoisessa muovipaljussa asuvat kaktukset ovat kaikki sellaisia, jotka eivät tarvitse täyttä paahdetta.

Minulla on täysin epäortodoksinen tapa istuttaa kaktuksenpoikasia ruukukuvioisiin kermanekkoihin, sokerikuppeihin ja muihin kauniisiin pikku kippoihin, joita joskus löytyy kirpputoreilta. Niissä poikaset kasvavat vähän aikaa, sitten ne pääsevät isompiin, asiallisempiin ruukkuihin. Joskus saattaa joku aikuinenkin kaktus joutua epäasialliseen ruukkuun. Minulla on kaksi Opuntia articulatus v. papyracanthus -yksilöä, joista toinen oli viime vuonna hyväkuntoinen, toinen taas kituliaan näköinen. Istutin paremmin voivan Opuntia-yksilön tavalliseen ruukkuun. Heikkokuntoisen istutin matalaan mehukannuun, koska ajattelin, että ainakin kaktus voi näyttää söpöltä sen aikaa kun se vielä elää. Mutta mehukannussa se virkistyi ja on nyt komeampi kuin kaverinsa. Ehkäpä se luulee asuvansa sopivan syvässä kallionkolossa. Kyseisen Opuntian uudelleen ruukuttaminen tulee kyllä olemaan vaikeata, jos se oikein mielistyy mehukannuunsa, koska kapeasuisesta astiasta kasvin saaminen ehjänä ulos on vaikeaa. Ehkä tästä syystä aikanaan luovun "epäasiallisista" ruukuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti