27.3.2012

Ne itivät sittenkin!

Voi minua hupsua: ehdin jo luulla, että kaktusten siementen viljelyksistäni vain yksi taimi iti (edellisen kirjoituksen kuvassa) ja sitä tainta aioin hartaasti varjella. No, olin liian hätäinen. Nyt on yhteen istutusastiaan ilmaantunut nuppineulanpään kokoisia vihreitä palluroita... Ne itivät sittenkin! Nämä taimet ovat oikeita kaktuksia, se aiemmin ilmaantunut yksinäinen taimi onkin vain rikkaruoho. Oppia ikä kaikki.

Muissa istutusastioissa ei näy mitään. Onneksi muistin merkata astian kylkeen maalarinteipin palaseen, minkä kaktuksen siemeniä astiassa on. Nämä ovat Rebutioiden taimia (Rebutia deminuta, Rebutia senilis).

20.3.2012

Kevätpuuhia

Kaktusten siementen viljely-yritykseni ei mennyt niin kuin Strömsössä: vain yhteen ruukkuun ilmaantui yksi ainoa pieni taimi (kuvassa). Saa nähdä selviytyykö se. Luultavasti astiat olivat liian varjoisalla paikalla enkä muutenkaan noudattanut Puupposen ohjeita tarpeeksi tarkasti. Olisi pitänyt olla saviruukut ja lasi päällä, ei muoviastioita ja kelmu päällä.
No, mihinpä ne kaktuksenpoikaset olisin laittanutkaan, kun jo ennestään on tilanahtautta - jo tusina kaktusta on tänä keväänä lähtenyt uuteen kotiin tilanpuutteen takia. Ehkä silti yritän siementen viljelyä uudestaan keväämmällä, ihan uteliaisuudesta.

Onneksi kaktuksenviljelijän itsetuntoni pelastuu uskollisten kevätkukkijoiden ansiosta. Pikkuinen, vain 5 cm läpimittainen Rebutia deminuta (?, kuvassa vasemmalla) pukkasi nuput alulle kaktuksista ensimmäisenä heti talvilevolta lämpimään päästyään. Myös Rebutia senilis -kaktuksissa on nuppuja.

Mammillaria backebergii ssp. ernestii -kaktusrykelmän (alakuvassa) jokaista päätä ympäröi nuppuseppele. Tarvitaan enää muutamia aurinkoisia päiviä, niin kukkaloisto on taattu.

4.3.2012

Kaktusten lisäys siemenistä

Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa kasvattaa kaktuksia siemenistä. Aiemmin en ole sitä yrittänyt, koska siemenviljelmät vievät tilaa ja koska kaktuksen taimet ovat halpoja. Kaupoista saa kaktusten siemensekoituksia, mutta niistä ei tiedä etukäteen, mitä kaktuksia saa. Siksi irrotin pinseteillä siemenkotia niistä omista kaktuksistani, jotka mielestäni ovat eniten lisäämisen arvoisia: Rebutia deminuta, Rebutia senilis, Parodia scopa, Ferocactus setispinus ja Escobaria tuberculosa. Kaikki nämä ovat kukkineet hoidossani, mutta niitä näkee harvoin myytävänä.

Sovelsin ohjeita, jotka Esko Puupponen antaa teoksessaan "Harrastajan mehikasvikirja" (1962). Se on ainoa suomalaisen tekemä perusteellinen kaktuskirja. Laitoin pieniin astioihin kaktusmultaa ja kastelin mullan. Sirottelin siemenet mullan pinnalle. Isojen siementen päälle ripottelin hieman multaa, pikkuruiset siemenet jätin peittelemättä. Sumutin mullan vielä ylhäältäpäin. Peitin ruukut tuorekelmulla (Puupponen kylläkin kehottaa peittämään saviruukut lasilla). Laitoin ruukut lämpimään paikkaan ikkunalaudalle patterin päälle. Nähtäväksi jää, itääkö mikään!

Kaktusten kylvöohjeita on British Cactus & succulent Societyn nettisivuilla täällä