29.7.2012

Parodia mammulosa ssp. submammulosa

Syn.: Tom Thumb cactus.
Hoito: Laji on kotoisin Argentiinasta, Brasiliasta ja Uruguaysta. Kukat ovat keltaiset, suurehkot, niitä aukeaa useita yhtä aikaa hieman päälaen alapuolelle. Kuvan kukkiva yksilö on 11 cm korkea, halkaisija 11.5 cm. Se kukki kesällä 2012 ensimmäistä kertaa.
Laji on helppohoitoinen: se ei vaadi täyttä paahdetta, ei näytä olevan erityisen arka kylmälle ja kostealle ja kestää hyvin hämärän talvikauden. (Etualalla näkyvä valkokukkainen kaktus on Gymnocalycium schickendantzii.)
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo, ei täyteen paahteeseen. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Kasvi näyttää vesitilanteensa turpoamalla selvästi kastelun jälkeen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Yläkuvan kukkiva yksilö (alimmassa kuvassa etualalla) kasvoi valtavasti päästyään Gymnocalycium-Parodia-yhteislaariin. Sen pienempi lajitoveri (alakuvassa taaempana) ei ole ottanut samanlaista kasvuspurttia.

25.7.2012

Heinäkuun kukkia

Muutama perättäinen aurinkoinen päivä on rohkaissut useita kaktuksia kukkimaan. Leuchtenbergia principis -kaktus (yläkuvassa) kukki nyt toista kertaa. Viime kesänä kukkia avautui kaksi yhtä aikaa, nyt vain yksi - ehkä siksi, että viime vuonna oli mullanvaihto, tänä vuonna ei. Tämä laji on ahnas ravinteille. Kukka on suuri, tuoksuva ja sen terälehdet kiiltelevät satiinin tapaan.

Ostin kuvan Leuchtenbergia principis -yksilön viisi vuotta sitten. Se oli silloin 5 cm ruukussa ja maksoi 1,90 euroa. Kävin kaupassa monta kertaa katsomassa sitä, ennen kuin ostin sen. Kun kerran pyysin sukulaislapsia arvaamaan, mikä kaktuksista on suosikkini, niin yksi heistä osoitti Leuchtenbergiaa. Kysyin, mistä hän arvasi, että juuri se on suosikkini. Hän vastasi: No kun se on kaikkein rumin. Silloin siinä ei ollut kukkaa.
Parikymmensenttinen Parodia scopa -kaktus (keskikuvassa takana) on kukkinut vuodesta 2009 lähtien. Sen kaverina olevat Parodia leninghausii -kaktukset eivät ole vielä kukkineet, vaikka ovatkin kasvaneet reippaasti. Minulla oli toinenkin Parodia scopa -yksilö, pienempi, mutta se menehtyi. Luultavasti se sai liikaa vettä ollessaan samassa istutusastiassa isompien Parodioiden kanssa. Samaan astiaan ruukutettavien kaktusten olisi hyvä olla vedentarpeeltaan suunnilleen samanlaisia.

Uskolliset Rebutiat (alakuvassa) ovat kukkineet keväästä lähtien. Etualalla oleva Rebutia muscula on mandariinia pienempi ja vasta parivuotias, mutta kukkii jo touhukkaasti. Harmi kyllä Rebutioita ei useinkaan näe kukkakaupoissa myytävänä. Ne ovat tylsän näköisiä, ennen kuin alkavat kukkia. Mutta tylsän näköiset, pallomaiset, lyhytpiikkiset kaktukset ovat monesti juuri niitä uutterimmin kukkivia. Rebutiat ovat pienikokoisia, helppohoitoisia ja runsaasti kukkivia. Ne erottaa Mammillaria-lajikkeista mm. siitä, että Rebutioiden pinnan nystermät ovat matalampia kuin Mammillarioiden. Mammillarioiden  nystyt ovat syvempiä, syylämäisiä. Mammillarioiden suomalainen nimi onkin syyläkaktukset, latinan sana Mammilla tarkoittaa "nisää".

20.7.2012

Gymnocalycium schickendantzii

Lajinmääritys ei ole täysin varma. Gymnocalycium-lajeja on satakunta eikä lajinmääritys ole helppoa. Tällä yksilöllä on 12 särmää. Sivupiikkejä on 7, keskipiikkejä 0. G. schickendantzii on kotoisin Argentiinasta ja kasvaa 10 cm läpimittaiseksi (desert-tropicals.com).
Hoito: Kuvan yksilö on ollut minulla viisi vuotta. Se on sinä aikana kasvanut korkeudeltaan 3 cm:stä noin 5 cm:iin ja leveydeltään 5.5 cm:stä noin 8 cm:iin. Hoidossa ei ole ollut ongelmia. Kaktus kukki ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2012, jolloin se oli ainakin 6-vuotias. Alkukesän koleus sai sen panttaamaan nuppua, mutta kun siirsin sen lämpimiin oloihin kasvihuoneeseen, se puhkesi kukkaan. Kukka on valkea, terälehtien päissä on rusehtavaa väriä. Kukka on pysynyt auki jo viitisen päivää, mutta pilvisellä säällä se sulkeutuu. Cactiguide.com-sivuston mukaan kukat voivat olla punaiset tai valkeat.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo. Gymnocalyciumit eivät yleensä pidä paahteesta, mutta desert-tropicals.com-sivuston mukaan G. schickendantzii kestää täyttäkin aurinkoa. Saman sivuston mukaan laji kestää lepotilassa jopa -12 C; en kuitenkaan kehota jättämään kaktusta tietoisesti pakkaseen. Talvetus viileässä 5 - 10 C (Hecht 1982).
Kastelu: Kohtalainen. Huomioi kaktuksen pieni koko. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Hecht (1994) kehottaa käyttämään Gymnocalyciumien mullassa 2/3 humusta, joten kaktusmultaan voi lisätä hieman tavallista kukkamultaa. Savikokkareitakin voi hieman lisätä. Kuvan yksilö kasvaa yhteisistutuksessa muiden puolivarjoon tyytyvien lajien kanssa.

Matucana madisoniorum

Hoito: Olen hankkinut kaktuksen aivan vastikään, joten minulla ei vielä ole kokemuksia sen kasvattamisesta. Kuvan yksilö on korkeudeltaan 6.5 cm ja halkaisijaltaan 7 cm. Sen laella on nuppuja. Preston-Mafhamien (1996) mukaan laji kasvaa 7 cm leveäksi eli tämä yksilö olisi jo täysikasvuinen, mutta Poomin (2012) mukaan laji tulee 15 cm korkeaksi ja 10 cm leveäksi. Laji on kotoisin Perusta ja sen kukat ovat kirkkaanpunaiset (Hewitt 1994). Kaktus on mattapintainen, samettisen näköinen. Sitä näkee Suomessa harvoin myynnissä, vaikka se on kaunis. Joidenkin lähteiden (Hecht 1994, Subik 2004) viljelyn ei pitäisi olla vaikeaa, mutta virolaisen Poomin (2012) mukaan laji on tavanomaista herkempi mullan ja kosteuden suhteen. Saattaa olla, että Suomen oloissa laji ei ole erityisen helppo.
Sijoituspaikka: Puolivarjoisa, tarvitsee suojaa suoralta auringolta (Schneck 1995). Varjosta etenkin keväällä, koska piikitön pinta altistaa kaktuksen palovammoille Suomen kevätauringossa. Schneckin (1995) mukaan minimilämpötila on peräti +17 C eli kaktus olisi kylmänarka, mutta muiden lähteiden mukaan noin +10 C riittää talvella. Ota kesälläkin sisälle, jos sää on pitkään viileä ja kostea.
Kastelu: Kohtalainen, säännöllinen. Varo liikakastelua, kylmällä ilmalla siirrä kastelua. Talvi kuivana.
Multa: Normaali, läpäisevä kaktusmulta.





18.7.2012

Ruukuista

Oheisessa kuvassa näkyy monenlaisia kaktusten ruukkuja tai oikeastaan istutusastioita. Etualalla on muovinen tiskipalju, jossa on kahvat ja jonka pohjalla ei ole reikiä. Sen takana hyllyllä on vasemmalta lukien seuraavanlaisia ruukkuviritelmiä: muoviruukku, saviruukku, pieni savikuppi, kermanekka, Bulgariasta ostettu koristeltu saviastia, turkoosiksi maalattu saviruukku, puolipallon muotoinen saviruukku sekä muoviruukku.

Sopivimmista ruukuista on monenlaisia mielipiteitä. Turun yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa hoitanut hortonomi Esko Puupponen sanoo teoksessaan Harrastajan mehikasvikirja (1962), että lähes kaikki mehikasvit viihtyvät parhaiten pienissä saviruukuissa. Hän kehottaa välttämään kirjavia ruukkuja, koska "ne antavat harrastelulle puolivillaisen leiman". Hienoja suojaruukkuja voi hänen mukaansa käyttää, kunhan otetaan huomioon kasvin elinvaatimukset. Puupposen mukaan mullan pinnan peittäminen värikkäillä lasinpaloilla tms. ei ole suotavaa, ei myöskään se, että kasvien väliin aseteltaisiin eläinten pienoishahmoja, nukkeja tms.

Koristekatteista olen Puupposen kanssa samaa mieltä. Kaupoissa myydään jos minkälaista lasinsirua ruukunkatteeksi, mutta ne mylläytyisivät kastellessa multaisiksi ja häviäisivät mullan sekaan viimeistään ruukkua vaihtaessa. Sitten multaa ei voisi laittaa biojätteeseen, koska seassa olisi muovi- tai lasinpaloja. Muutama kaunis kivi mullan pinnalla riittää, jos jotenkin haluaa ruukkuja koristaa. Harrastuksen alkuvaiheessa laitoin kaktusruukkujen pinnalle muovisia hyönteisjäljitelmiä ja muovisia pääkalloja, mutta sellainen tuntuu nyt aika höpsöltä. Auringonpaahteessa muovilisukkeet kulahtavat ja likaantuvat nopeasti ja pikemminkin rumentavat kaktuksia.

Saviruukku vai muoviruukku? Olen kallistumassa muoviruukkujen käyttöön. Ne ovat rumia, mutta niillä on yksi tärkeä etu: kevyet muoviruukut paljastavat mullan kuivuusasteen paremmin kuin saviruukut. Kun multa muoviruukussa on kuivaa, ruukku on todella kevyt nostaa. Saviruukku painaa aina lähtökohtaisesti jotakin, joten vaikka multa olisi kuivaa, ruukun paino voi hämätä luulemaan, että vettä vielä on. Toisaalta kuiva muoviruukku kellahtaa helpommin nurin kuin saviruukku. Aloittelijan on hyvä käyttää saviruukkuja, koska liikakastelun riski on suuri. Aloittelijana sitä niin mielellään haluaisi "auttaa" kaktuksia kastelemalla niitä liiankin paljon...

Kirjavista ruukuistakin olen samaa mieltä kuin Puupponen: niiden käyttö antaa harrastelulle puolivillaisen leiman. Mutta jos kaktusten hoitaminen ON puolivillaista harrastelua, niin mitäpä se haittaa, jos ruukutkin sen osoittavat. Jokainen käyttäköön mieleisiään ruukkuja, kunhan niiden koko ja materiaali ovat soveliaita. Ruukku ei saa olla liian pieni eikä se saa kuumentua liikaa auringonpaisteessa. Muuten kaktus paistuu ruukkuunsa. Liian suuressa ruukussa kaktus saa herkästi liikaa vettä.

Pienoismaisemien tekeminen kaktusten avulla on houkuttelevaa, mutta vaikeaa. Aluksi käytin suuria, puolipallon muotoisia savimaljoja, joihin valikoin kaktuksia niiden ulkomuodon mukaan: matalia ja korkeita, piikitykseltään eri värisiä kaktuksia toisiaan täydentämään. Väliin asettelin kauniita kiviä. Asetelmat olivat nättejä, mutta mitä enemmän tietoa hankin kaktuksista, sitä useammin jouduin purkamaan asetelmia, koska olin laittanut samaan astiaan täysin erilaista hoitoa vaativia lajeja. Yksi halusi varjoa ja runsasta kastelua, toinen aurinkoa ja niukkaa kastelua. Nykyisin istutan yhteisastioihin vain samansukuisia kaktuksia, jos suinkin mahdollista. Vähintäänkin valovaatimusten on oltava suunnilleen samanlaisia. Esimerkiksi yläkuvan valkoisessa muovipaljussa asuvat kaktukset ovat kaikki sellaisia, jotka eivät tarvitse täyttä paahdetta.

Minulla on täysin epäortodoksinen tapa istuttaa kaktuksenpoikasia ruukukuvioisiin kermanekkoihin, sokerikuppeihin ja muihin kauniisiin pikku kippoihin, joita joskus löytyy kirpputoreilta. Niissä poikaset kasvavat vähän aikaa, sitten ne pääsevät isompiin, asiallisempiin ruukkuihin. Joskus saattaa joku aikuinenkin kaktus joutua epäasialliseen ruukkuun. Minulla on kaksi Opuntia articulatus v. papyracanthus -yksilöä, joista toinen oli viime vuonna hyväkuntoinen, toinen taas kituliaan näköinen. Istutin paremmin voivan Opuntia-yksilön tavalliseen ruukkuun. Heikkokuntoisen istutin matalaan mehukannuun, koska ajattelin, että ainakin kaktus voi näyttää söpöltä sen aikaa kun se vielä elää. Mutta mehukannussa se virkistyi ja on nyt komeampi kuin kaverinsa. Ehkäpä se luulee asuvansa sopivan syvässä kallionkolossa. Kyseisen Opuntian uudelleen ruukuttaminen tulee kyllä olemaan vaikeata, jos se oikein mielistyy mehukannuunsa, koska kapeasuisesta astiasta kasvin saaminen ehjänä ulos on vaikeaa. Ehkä tästä syystä aikanaan luovun "epäasiallisista" ruukuista.

16.7.2012

Seitsemän kukkaa

Sateinen, kolea kesä ei ole lannistanut Echinopsis subdenudata -kaktusta, vaan se päätti pyöräyttää seitsemän kukkaa yhtä aikaa. Kukissa on voimakas, miellyttävä tuoksu, joten aamulla kasvihuoneen ovea avatessa sieltä pöllähti melkoinen aromipilvi. Kaktus itse on vain 10 cm korkea, joten se raukka on tästä ponnistuksesta mennyt aivan lommolle.

Kuvassa taaempana näkyvässä lajitovereissa on lisäksi yksi kukka. Tällä kertaa pölytys varmaankin onnistuu niin hyvin, että luvassa on siemeniä, joista kannattanee yrittää kasvattaa uusia kaktuksia. Echinopsis subdenudata on Suomen oloihin mitä mainioin laji: sietää kosteutta ja on armelias hoitajan virheitä kohtaan, pärjää vähemmälläkin auringolla, sietää kylmiä öitä ja kukkii uutterasti hyvänhajuisin kukin. Yksi ensimmäisistä kaktuksistani oli Echinopsis subdenudata -yksilö, ja se on edelleen hengissä, vaikka ensimmäisen kesän aikana liikakastelin hankkimiani neljää kaktusta, koska olin lukenut jostakin, että kesällä kaktuksia kastellaan "kuten muitakin kasveja". Tulkitsin sen virheellisesti niin, että "yhtä paljon kuin muitakin kasveja".

7.7.2012

Vaurio Isolatocereuksen kasvupisteessä

Viime yönä kookkaan Isolatocereus dumortieri -kaktuksen päähän ilmaantui outo vaurio. Auringonpolttaman seurauksena syntynyt halkeama? Etana haukannut palasen yön aikana (kaktuksen saavi oli nurmikolla pation öljyämisen takia)? Viisi päivää sitten annetun roiman vesiannoksen eli liikakastelun takia syntynyt halkeama?

Aika näyttää, miten kaktus lähtee tästä kasvamaan. Jos vaurio johtuu hoitovirheestä ja siitä jää pysyvä haitta, se harmittaa, koska tämä Isolatocereus dumortieri -yksilö on kasvanut reippaasti ja ongelmitta noin puoli metriä viidessä vuodessa. Ainoastaan pitkillä sadekausilla siihen on tullut muutama sienitäplä, jonka seurauksena olen evakuoinut sen kuiviin sisätiloihin.

Jatkoa sairauskertomukselle 16.8.2012: Olen melko varma, että etana söi kaktuksen kasvupisteen. Urhea Isolatocereus on päättänyt taistella hengestään. Kasvin päähän on jo viikkoja sitten ilmaantunut uudelta kasvupisteeltä näyttävä osa. Se ilmaantui roiman kastelun jälkeen - ehkäpä kasvi totesi, että kun vettä kerran tulee, niin pakko on kasvaa, ettei halkeaisi, joten uusi kasvupiste piti saada aikaan. Viime viikkoina ei kuitenkaan ole enää tapahtunut mitään. Uutta kasvua ei ole ilmaantunut. Eilen kastelin taas kasvin siinä toivossa, että kastelun aiheuttama kasvupaine auttaisi sitä saamaan kasvupisteen uusintamisprojektin valmiiksi ennen talvea. Viikko on ollut helteinen, joten elätän toiveita, ettei kaktus ryhdy mätänemään, vaikka sillä olisikin vaikeuksia varastoida saamaansa vettä kasvamalla yläosasta. Kahtena edellisenä kesänä kaktus on kasvanut noin 3 cm kuukaudessa.Minulla ei ole kasvitieteellistä koulutusta, joten hoitotoimenpiteilläni ei ole tieteellistä pohjaa.

4.7.2012

Virolaisia kaktuksia

Virolaiset ovat sivistyskansa: siellä kaktuksia näkee paljon Suomea yleisemmin ikkkunoiden somisteena niin yksityiskodeissa kuin kahviloissa. Näin ihania kaktuksia oli eräässä ravintolassa Mustveessä Itä-Virossa. Oikealla on Hildewintera aureispina forma cristata, keskellä jokin Mammillaria-laji, joka kukki kellahtavin pienin kukin, vasemmalla on jokin sukkulenttilaji - mielestäni se näytti täpläraatokukalta, mutta tuskinpa ravintolassa voisi olla niin pahanhajuisin kukin kukkiva laji. Ravintolan kaikilla muillakin ikkunoilla oli kaktuksia, muun muassa pulska Parodia leninghausii sekä iäkäs Astrophytum myriostigma. Ravintola, jonka ikkunoilla kukoistaa iäkkäitä, hyvinvoivia kaktuksia, on varmasti tolkun ihmisen ylläpitämä ja herättää luottamusta. Sellaisessa ravintolassa söisin mielelläni Suomessakin.


Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Tartto, Viro
Tartu Ülikooli Botaanikaaed, Tartu, Eesti

Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan Tarton keskustassa. Puutarha on näkemisen arvoinen muutenkin kuin kaktusten osalta. Sukkulenttiosasto on kasvihuoneen yläkerrassa. Siellä on kaktuksilla lämpimät olot. Kokoelma on laaja: puutarhan nettisivujen mukaan sukkulenttilajeja on 600. Kaktusyksilöt eivät kuitenkaan ole niin suuria (eli niin vanhoja) kuin Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Useassa kasvitieteellisessä puutarhassa olen huomannut, että kaikki kaktusten nimikyltit eivät pidä paikkaansa. Näin oli myös Tartossa. Luultavasti kyltit joskus siirtyvät pois paikaltaan esimerkiksi kaktuksia vesiletkulla kasteltaessa ja joutuvat sitten väärään kohtaan. Suurin osa kylteistä kuitenkin on totuudenmukaisia. Minulla on tapana valokuvata itselleni tuntemattomia kaktuksia nimikyltteineen, koska valokuvista saattaa myöhemmin olla tunnistamisessa apua.