25.7.2012

Heinäkuun kukkia

Muutama perättäinen aurinkoinen päivä on rohkaissut useita kaktuksia kukkimaan. Leuchtenbergia principis -kaktus (yläkuvassa) kukki nyt toista kertaa. Viime kesänä kukkia avautui kaksi yhtä aikaa, nyt vain yksi - ehkä siksi, että viime vuonna oli mullanvaihto, tänä vuonna ei. Tämä laji on ahnas ravinteille. Kukka on suuri, tuoksuva ja sen terälehdet kiiltelevät satiinin tapaan.

Ostin kuvan Leuchtenbergia principis -yksilön viisi vuotta sitten. Se oli silloin 5 cm ruukussa ja maksoi 1,90 euroa. Kävin kaupassa monta kertaa katsomassa sitä, ennen kuin ostin sen. Kun kerran pyysin sukulaislapsia arvaamaan, mikä kaktuksista on suosikkini, niin yksi heistä osoitti Leuchtenbergiaa. Kysyin, mistä hän arvasi, että juuri se on suosikkini. Hän vastasi: No kun se on kaikkein rumin. Silloin siinä ei ollut kukkaa.
Parikymmensenttinen Parodia scopa -kaktus (keskikuvassa takana) on kukkinut vuodesta 2009 lähtien. Sen kaverina olevat Parodia leninghausii -kaktukset eivät ole vielä kukkineet, vaikka ovatkin kasvaneet reippaasti. Minulla oli toinenkin Parodia scopa -yksilö, pienempi, mutta se menehtyi. Luultavasti se sai liikaa vettä ollessaan samassa istutusastiassa isompien Parodioiden kanssa. Samaan astiaan ruukutettavien kaktusten olisi hyvä olla vedentarpeeltaan suunnilleen samanlaisia.

Uskolliset Rebutiat (alakuvassa) ovat kukkineet keväästä lähtien. Etualalla oleva Rebutia muscula on mandariinia pienempi ja vasta parivuotias, mutta kukkii jo touhukkaasti. Harmi kyllä Rebutioita ei useinkaan näe kukkakaupoissa myytävänä. Ne ovat tylsän näköisiä, ennen kuin alkavat kukkia. Mutta tylsän näköiset, pallomaiset, lyhytpiikkiset kaktukset ovat monesti juuri niitä uutterimmin kukkivia. Rebutiat ovat pienikokoisia, helppohoitoisia ja runsaasti kukkivia. Ne erottaa Mammillaria-lajikkeista mm. siitä, että Rebutioiden pinnan nystermät ovat matalampia kuin Mammillarioiden. Mammillarioiden  nystyt ovat syvempiä, syylämäisiä. Mammillarioiden suomalainen nimi onkin syyläkaktukset, latinan sana Mammilla tarkoittaa "nisää".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti