Marraskuun unta

Kaktukset ovat nyt olleet kaksi kuukautta ilman vettä ja sisätiloissa melkein yhtä kauan. Kuivuus hillitsee niiden kasvuhaluja, vaikka lämpötila huoneessa on melko korkea (+16 - 19 C). Paras talvetuslämpötila olisi noin +10 C, mutta sellaista minulla ei ole tarjota. Kukintaan tarvitsemaansa viileyttä hoidokkini saavat keväällä ja alkukesällä kasvihuoneessa.

Kuva on otettu ulkoa ikkunan takaa. Parhaille paikoille lähimmäksi ikkunaa on aseteltu kaktuksia, joilta kukkia on varmasti odotettavissa: Mammillaria- ja Echinopsis-lajikkeita. Kauemmas ovat joutuneet kookkaat pilarikaktukset. Ajastetut kasvilamput tuovat lisävaloa alkutalven hämärään.

Viimeiset syyskukat

Syksy on ollut leuto, ja kaktusten kukinta on jatkunut pitkään. Lellikkini Leuchtenbergia principis (yläkuvassa) pyöräytti toisen kukkasatsin. Kesähelteillä kukissa on voimakas vaniljainen tuoksu, nyt tuoksua ei tuntunut juuri lainkaan. Kuitenkin Leuchtenbergian kukinta on aina tapaus, sillä suuret kauniit kukat kestävät useita päiviä. Leuchtenbergia ei äkkiseltään näytä kaktukselta, vaan ananaksen sukuiselta kasvilta. Kaktus se kuitenkin on.
Gymnocalycium baldianum -kaktuksen kukinnan ehtiminen oli sillä hilkulla. Kasvi rupesi aukomaan kukkaa vasta, kun olin siirtänyt sen talvetuspaikkaan. Siirtelin ruukkua muutaman päivän auringon mukaan itäikkunalta länsi-ikkunalle, niin että se sai ekstra-annoksen aurinkoa. Aukesihan se sitten. Tämän kaktuksen kukat ovat erikoisen väriset. Monilla Mammillaria-lajikkeilla on voimakkaan pinkit kukat ja usealla Echinopsis-lajilla hennon vaaleanpunaiset kukat, mutta tämä punaisen sävy on kokoelmassani ainoa laatuaan.


Pikkuinen Parodia ottonis, joka kukki ensimmäistä kertaa, ilahdutti kukallansa pitkään. Keltainen kukka oli suorastaan naurettavan iso itse kaktukseen nähden. Se röllötti kantajansa päällä kuin päivänvarjo.

Nämä kasvit, kaktukset, ovat siis symboli kaikelle ankeudelle, pisteliäisyydelle, epäystävällisyydelle, autiomaan kuivuudelle ja elämän kurjuudelle yleensä. Toisinkin voisi olla. Ne voisivat symboloida lämpöä, eksotiikkaa, elämänvoimaa ja piileviä mahdollisuuksia.

Liikakasteltu Rebutia

Kaktusten kantamisessa kesäpaikasta talvetuspaikkaan on se hyvä puoli, että silloin tulee tarkastettua kaikki kasvit. Kaktuksethan eivät nuupahda kuten muut viherkasvit, joten vaurioiden havaitseminen voi kestää kauan. Hoito voi olla liian myöhäistä, kun hoitaja vihdoin havaitsee kaktuksen ahdingon.

Kuvassa näkyvästä Rebutia-rykelmästä osa on mädäntynyt. Mätä osa erottuu vaaleana. Vaurio on syntynyt melko hiljattain, koska mädästä osasta sojottaa vielä kukkien jäämiä. Syynä mätänemiseen lienee liikakastelu yhdistettynä siihen, että tämä puoli kaktusta on ollut nurkan puolella varjossa. Juuret eivät sillä puolella ole kuivuneet kastelun jälkeen. Rebutiat eivät ole erityisen herkkiä liikakastelulle, mutta kosteus ja varjo on ollut tuhoisa yhdistelmä.

Mädäntynyt osa irtosi helposti käsin nyppäisemällä, loput riekaleet irroitin terävällä veitsellä. Muu osa kaktuksesta vaikutti terveeltä. Sumutin poistetun osan jättämän kuopan Bio-Kill-tuholaistorjunta-aineella villakilpikirvojen varalta ja täytin kuopan ruukun pintamullasta kaapimallani kuivalla mullalla. Uutta multaa ei syksyllä pidä mennä antamaan. Vettä ei myöskään pidä antaa. Vein astian talvetuspaikkaan ja käänsin vaurioituneen kohdan ikkunaan päin, jotta arpi kuivuisi.

Vielä virtaa - syyskuun kukkia

Syyskuu on ollut kaktuksille suosiollinen, sillä lämpötila on pysytellyt öisin selvästi nollan yläpuolella muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kaktukset muuttavat sisätiloihin sitten, kun pakkasöitä on useampi peräkkäin. Kaksi Echinopsis subdenudata -kaverusta (vasemmalla) riehaantui kukkimaan oikein urakalla. Mistähän niillä riittää virtaa? Ne ovat kukkineet jo kesällä. Samaten Hildewintera aureispina -kaktuksen häntämäinen varsi (oikealla) pukkasi kesän toisen kukkasatsin. Kaktusten aineenvaihdunta toimii parhaiten, kun päivä- ja yölämpötilan välillä on selkeä ero. Juuri sellainenhan on Suomen syyssää parhaimmillaan: aurinkoisia, lämpimiä päiviä ja viileitä öitä - eikä liikaa yhtämittaista sadetta.

Parodia ottonis

Syn.: Notocactus ottonis.
Hoito: Kotoisin Etelä-Brasiliasta, Uruguaysta, Paraguaysta ja Koillis-Argentiinasta (Preston-Mafham 1996). Pienikokoinen laji, korkeintaan 11 cm leveä. Laji on hyvin varioiva, joten lajinmääritys voi olla vaikeaa. Kuvat kaktuskirjoissa ja nettilähteissä voivat olla aivan eri näköisiä. Luulin monta vuotta, että kuvan kaktus on jokin Gymnocalycium-lajike, koska se on niin pieni. Virheellisen olettamukseni takia pidin kaktusta liian varjoisassa. Kuvan yksilö on noin 6-vuotias, 5.5 cm korkea ja 8 cm leveä, ja kukkii ensimmäistä kertaa. Kasvi panttasi nupun avautumista melkein viikon - se raotti nuppua päivittäin, mutta avasi kukan kokonaan vasta, kun koitti tarpeeksi aurinkoinen päivä. Parodia ottonista sanotaan helppohoitoiseksi, mutta pienen koon takia sen kastelussa on oltava varovainen. Tällä kaktuksella oli pari lajitoveria, jotka menetin liikakastelun takia. Ne oli istutettu isompien kaktusten seuraan eivätkä ne kestäneet isojen kaveriensa vaatimia vesimääriä.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen ja lämmin, mutta ei täyteen paahteeseen. Puolivarjokin kelpaa. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Huomioi kasvin pienuus. Jos sää on lämmin ja ruukku matala (eli multa tulee kuivamaan nopeasti), voi antaa reippaastikin kerralla, sitten ainakin parin viikon tauko. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Ruukku saa olla matala. Kuvan yksilö kasvaa Gymnocalycium-lajikkeiden kanssa.

Ferocactus setispinus kukassa

Kuvan Ferocactus setispinus kukki viime vuonna 6. elokuuta, nyt kukka aukesi 26. elokuuta. On hauska oppia eri lajikkeiden kukkimisajankohdat - silloin tietää, mitä missäkin kuussa on luvassa, jos kaikki sujuu hyvin.

Ferocactus setispinus on hauska pieni lajike. Se ei paljon vaadi, ehkä  hieman suojaa auringolta kaikkein helteisimpinä jaksoina. Kukka muistuttaa Parodia scopan kukkaa.

Elokuun lopun kukkia

Syyskuu lähestyy, mutta kasvihuone on yllättäen täynnä nuppua pukkaavia kaktuksia. Nyt jännittää, ehtivätkö ne kaikki kukkia vielä.

Yläkuvassa vasemmassa reunassa puoliksi näkyvä Leuchtenbergia principis kyhäilee kolmea kukkaa - se kukki jo kertaalleen, kunpa nämäkin nuput ehtisivät aueta! Myös peräseinän alemmalla hyllyllä "häntiään" roikottava Hildewintera aureispina päätti kukkia toiseen kertaan, nuput ovat tekeillä. Kaktus myös puskee kolmea uutta versoa niin, että ruukussa asuvat muut kaverit ovat hätää kärsimässä. Ensi keväänä Hildewintera pääsee isompiin tiloihin, näin loppukesällä sitä ei enää voi ruukuttaa.

Mammillarioihin ei juurikaan tule kiinnitettyä huomiota, koska  niiden nuppujen kehittymiseen ei liity jännitysmomenttia. Ne nyt vain kukkivat melkeinpä läpi kesän siitä isompaa numeroa tekemättä. Yläkuvassa keskellä vaaleanpunaisin kukin kukkii Mammillaria polythele. Yläkuvan oikeassa laidassa turkoosissa ämpärissä on Stetsonia coryne. Siitä on tullut yksi lellikeistäni, koska se kasvaa kiltisti ja reagoi hoitotoimenpiteisiin suopeasti. Se oli noin 15 cm korkea, kun ostin sen vuonna 2007, nyt viisi vuotta myöhemmin se on 58-senttinen.

Keskimmäisessä kuvassa oleva Parodia ottonis ei ole aiemmin kukkinut. Toivon hartaasti, että nuput ehtivät aueta. Kaktus on tänä kesänä kasvanut paljon ja tehnyt juurelleen pari poikasta. Alimmassa kuvassa oleva Gymnocalycium baldianum on tehnyt huikean monta nuppua. Aikookohan se oikeasti avata nuput, vai lupaileeko vain?

Tämän kesän kukkamenestyksen syynä lienee se, että ensinnäkin monet kaktuksista ovat nyt saavuttaneet kukkimisiän, ja toiseksi olen aiemmista kesistä poiketen pitänyt kaktukset sisällä kasvihuoneessa myös lämpimällä säällä. Käynti Tarton kasvitieteellisessä puutarhassa opetti, että kaktukset voi pitää todella lämpimissä oloissa. Olen nyt loppukesällä myös kastellut kaktuksia aiempia vuosia tiuhemmin rohkaistakseni niitä saattamaan loppuun kukkimisprojektinsa.

Kaktusten taudit

Kookas Opuntia neoargentina -kaktukseni on pitkään kärsinyt sienitaudista. Yritin googlettamalla selvittää, mikä sienitauti on kyseessä. Arvoitus ei ratkennut, mutta löysin hyviä nettilähteitä aiheesta kaktusten sienitaudit ja niiden hoito:

• The University of Arizona: http://cals.arizona.edu/pubs/garden/az1399.pdf 
• Cactiguide.com-nettisivusto: http://cactiguide.com/cactipests/
• Cactus and Succulent Society of Massachusetts -yhdistyksessä toimiva Maureen vastaa kaktuksia koskeviin kysymyksiin: http://en.allexperts.com/q/Cactus-710/indexExp_114945.htm Valitettavasti vastauspalvelu ei näytä toimivan nyt elokuussa 2012, mutta aikaisemmat vastaukset ovat mielestäni hyödyllisiä, varsinkin kun kysyjät monesti ovat liittäneet kysymykseensä valokuvan potilaasta.

Parodia scopan kesärieha

Parodia scopa (Notocactus scopa) on vallan riehaantunut päästyään keväällä uuteen multaan kaveriensa, kolmen Parodia leninghausii -kaktuksen kanssa. Se on kukkinut kuukauden miltei tauotta. Parhaillaan kukkia rehotti auki seitsemän yhtä aikaa. Ilmeisesti onnistuin tekemään miellyttävän multasekoituksen lisäämällä kaktusmultaan vermikuliittia, perliittiä ja hieman valmiina myytäviä savipallosia.

Sen sijaan kuvassa etualalla näkyvistä Parodia leninghausii -kaktuksista yksikään ei vielä ole kukkinut, vaikka Hechtin (1982) Kaktuskirjan mukaan nämä kauniin kellahtavan karvapeitteen omaavat kaktukset muka "kukkivat varmasti". Kyllä mä niille vielä näytän - kukkivat tai itkevät ja kukkivat! Vanhin yksilö on jo ainakin 10-vuotias, joten sopisi pikku hiljaa alkaa kukkimaan.

Echinopsis oxygona

Lajinmääritys ei ole täysin varma. Echinopsis-lajikkeita ja niiden variaatioita on satoja erilaisia, joten tunnistaminen on usein vaikeaa. Kuvan yksilö on noin 6-vuotias. Se kukki ensimmäisen kerran vuonna 2011 noin 5-vuotiaana. Kukka on hennon vaaleanpunainen, tuoksu muistuttaa mietoa kielontuoksua. Kaktus on ollut hoidossani noin 1-vuotiaasta pikkutaimesta asti.
Hoito: Helppohoitoinen. Tämä, kuten moni muukin helppohoitoinen kaktus, on pienenä tylsän näköinen pyöreä piikkipallukka, paljon piikkisemmän näköinen kuin aikuisena. Elegantti muoto kehkeytyy vasta myöhemmin. Alemmassa kuvassa on yläkuvan yksilö neljä vuotta sitten noin 2-vuotiaana pikkutaimena. Jäätelöannoksen paperivarjo suojasi sitä paahteelta.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo. Ei kokopäiväiseen paahteeseen. Talvi viileässä 5 - 10 C (Hecht 1982), tosin minulla 13 C on riittänyt kaktuksen kukittamiseen. Liian lämpimässä muoto venähtää helposti pilalle eikä kaktus kuki. Jos viileää talvetuspaikkaa ei ole, voi kokeilla ulkoiluttaa kaktusta keväästä lähtien mahdollisimman paljon, sillä Echinopsis-lajit kukkivat vasta myöhemmin kesällä. Konsti ei välttämättä auta, mutta ainakin Echinopsis subdenudata -lajin sain parina vuonna kukkimaan tällä konstilla ilman viileää talvetusta. Jos kokeilet tätä, istuta kasvi yksilö- eikä yhteisruukkuun, muuten sitä on hankala siirrellä sisältä ulos ja takaisin (varsinkin jos erehtyy laittamaan yhteisruukkuun kylmänarkoja kavereita).
Kastelu: Kaktusten mittapuulla kohtalainen tai runsaanpuoleinen. Liika ravinteiden antaminen saa kasvin versomaan eikä se kuki (Hecht 1982). Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Echinopsis chamaecereus

Syn.: Chamaecereus silvestri, Peanut cactus.
Hoito: Kotoisin Pohjois-Argentiinasta. Helppohoitoinen. Muodostaa mättään, jossa noin sormenpaksuisia versoja. Keltainen ns. banaanikaktus on variaatio tästä kaktuslajista. Kuvan yksilö on ainakin 7-vuotias. Se kukki ensimmäisen kerran elokuun alussa 2012 oltuaan hoidossani 4½ vuotta, tosin vain yhdellä kukalla. Ulkomaisten kaktuskirjojen mukaan tämä laji kukkii helposti, joten olin jo turhautunut odottamaan kukintaa, kunnes luin Puupposen (1962) kirjasta, että laji "hoidossamme ani harvoin kukkii" (tarkoittanee Suomen oloja). Alistuin siihen, ettei kukkia tule - ja silloin se kukki. Laji tarvitsee kukkiakseen kylmän talvetuksen, Hechtin (1994) mukaan hieman yli +0 C. Sellaista tämä yksilö ei ole saanut, mutta se vietti poikkeuksellisen kylmän kesäkuun 2012 ulkosalla sateelta suojattuna, minkä jälkeen se pääsi heinäkuuksi lämpimään kasvihuoneeseen ja sai aiempia vuosia enemmän vettä ja lannoitusta. Kirjojen mukaan laji kukkii keväisin, minulla siis elokuun alussa. Kukat pysyvät kirjojen mukaan auki 2 pv (Hecht 1982) tai viikon (Kukkiva kotini), tämän yksilön kukka pysyi auki 4 pv.

Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei kokopäiväinen paahde. Puolivarjokin käy (osan päivää varjossa). Puupposen (1962) mukaan arka palamaan kevätauringossa. Tarvitsee kukkiakseen kylmän talvetuksen, kestää kuivana jopa +0 C. Voidaan kasvattaa huoneenlämmössä ympäri vuoden, mutta silloin ei kuki.
Kastelu: Keväällä ja kesällä kaktusten mittapuulla runsaanpuoleinen. Liian kuivassa ja kuumassa voi saada punapunkkeja (Puupponen 1962). Talvi kuivana. Syksyllä ennen talvilepoon siirtämistä kuivatettava hyvin.
Multa: Normaali kaktusmulta. Hechtin (1994) mukaan voi lisätä tiilensiruja ja perliittiä. Pitää runsaasta lannoituksesta, mutta ei savesta. Helppo lisätä pistokkaista, joita irtoaa herkästi multaa vaihtaessa. Kuvan yksilöstä on edellisenä vuonna otettu paljon pistokkaita, mutta aukkopaikkoja ei enää huomaa kasvista.

Parodia mammulosa ssp. submammulosa

Syn.: Tom Thumb cactus.
Hoito: Laji on kotoisin Argentiinasta, Brasiliasta ja Uruguaysta. Kukat ovat keltaiset, suurehkot, niitä aukeaa useita yhtä aikaa hieman päälaen alapuolelle. Kuvan kukkiva yksilö on 11 cm korkea, halkaisija 11.5 cm. Se kukki kesällä 2012 ensimmäistä kertaa.
Laji on helppohoitoinen: se ei vaadi täyttä paahdetta, ei näytä olevan erityisen arka kylmälle ja kostealle ja kestää hyvin hämärän talvikauden. (Etualalla näkyvä valkokukkainen kaktus on Gymnocalycium schickendantzii.)
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo, ei täyteen paahteeseen. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Kasvi näyttää vesitilanteensa turpoamalla selvästi kastelun jälkeen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Yläkuvan kukkiva yksilö (alimmassa kuvassa etualalla) kasvoi valtavasti päästyään Gymnocalycium-Parodia-yhteislaariin. Sen pienempi lajitoveri (alakuvassa taaempana) ei ole ottanut samanlaista kasvuspurttia.

Heinäkuun kukkia

Muutama perättäinen aurinkoinen päivä on rohkaissut useita kaktuksia kukkimaan. Leuchtenbergia principis -kaktus (yläkuvassa) kukki nyt toista kertaa. Viime kesänä kukkia avautui kaksi yhtä aikaa, nyt vain yksi - ehkä siksi, että viime vuonna oli mullanvaihto, tänä vuonna ei. Tämä laji on ahnas ravinteille. Kukka on suuri, tuoksuva ja sen terälehdet kiiltelevät satiinin tapaan.

Ostin kuvan Leuchtenbergia principis -yksilön viisi vuotta sitten. Se oli silloin 5 cm ruukussa ja maksoi 1,90 euroa. Kävin kaupassa monta kertaa katsomassa sitä, ennen kuin ostin sen. Kun kerran pyysin sukulaislapsia arvaamaan, mikä kaktuksista on suosikkini, niin yksi heistä osoitti Leuchtenbergiaa. Kysyin, mistä hän arvasi, että juuri se on suosikkini. Hän vastasi: No kun se on kaikkein rumin. Silloin siinä ei ollut kukkaa.

Parikymmensenttinen Parodia scopa -kaktus (keskikuvassa takana) on kukkinut vuodesta 2009 lähtien. Sen kaverina olevat Parodia leninghausii -kaktukset eivät ole vielä kukkineet, vaikka ovatkin kasvaneet reippaasti. Minulla oli toinenkin Parodia scopa -yksilö, pienempi, mutta se menehtyi. Luultavasti se sai liikaa vettä ollessaan samassa istutusastiassa isompien Parodioiden kanssa. Samaan astiaan ruukutettavien kaktusten olisi hyvä olla vedentarpeeltaan suunnilleen samanlaisia.

Uskolliset Rebutiat (alakuvassa) ovat kukkineet keväästä lähtien. Etualalla oleva Rebutia muscula on mandariinia pienempi ja vasta parivuotias, mutta kukkii jo touhukkaasti. Harmi kyllä Rebutioita ei useinkaan näe kukkakaupoissa myytävänä. Ne ovat tylsän näköisiä, ennen kuin alkavat kukkia. Mutta tylsän näköiset, pallomaiset, lyhytpiikkiset kaktukset ovat monesti juuri niitä uutterimmin kukkivia. Rebutiat ovat pienikokoisia, helppohoitoisia ja runsaasti kukkivia. Ne erottaa Mammillaria-lajikkeista mm. siitä, että Rebutioiden pinnan nystermät ovat matalampia kuin Mammillarioiden. Mammillarioiden  nystyt ovat syvempiä, syylämäisiä. Mammillarioiden suomalainen nimi onkin syyläkaktukset, latinan sana Mammilla tarkoittaa "nisää".

Gymnocalycium schickendantzii

Lajinmääritys ei ole täysin varma. Gymnocalycium-lajeja on satakunta eikä lajinmääritys ole helppoa. Tällä yksilöllä on 12 särmää. Sivupiikkejä on 7, keskipiikkejä 0. G. schickendantzii on kotoisin Argentiinasta ja kasvaa 10 cm läpimittaiseksi (desert-tropicals.com).
Hoito: Kuvan yksilö on ollut minulla viisi vuotta. Se on sinä aikana kasvanut korkeudeltaan 3 cm:stä noin 5 cm:iin ja leveydeltään 5.5 cm:stä noin 8 cm:iin. Hoidossa ei ole ollut ongelmia. Kaktus kukki ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2012, jolloin se oli ainakin 6-vuotias. Alkukesän koleus sai sen panttaamaan nuppua, mutta kun siirsin sen lämpimiin oloihin kasvihuoneeseen, se puhkesi kukkaan. Kukka on valkea, terälehtien päissä on rusehtavaa väriä. Kukka on pysynyt auki jo viitisen päivää, mutta pilvisellä säällä se sulkeutuu. Cactiguide.com-sivuston mukaan kukat voivat olla punaiset tai valkeat.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo. Gymnocalyciumit eivät yleensä pidä paahteesta, mutta desert-tropicals.com-sivuston mukaan G. schickendantzii kestää täyttäkin aurinkoa. Saman sivuston mukaan laji kestää lepotilassa jopa -12 C; en kuitenkaan kehota jättämään kaktusta tietoisesti pakkaseen. Talvetus viileässä 5 - 10 C (Hecht 1982).
Kastelu: Kohtalainen. Huomioi kaktuksen pieni koko. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Hecht (1994) kehottaa käyttämään Gymnocalyciumien mullassa 2/3 humusta, joten kaktusmultaan voi lisätä hieman tavallista kukkamultaa. Savikokkareitakin voi hieman lisätä. Kuvan yksilö kasvaa yhteisistutuksessa muiden puolivarjoon tyytyvien lajien kanssa.

Matucana madisoniorum

Hoito: Olen hankkinut kaktuksen aivan vastikään, joten minulla ei vielä ole kokemuksia sen kasvattamisesta. Kuvan yksilö on korkeudeltaan 6.5 cm ja halkaisijaltaan 7 cm. Sen laella on nuppuja. Preston-Mafhamien (1996) mukaan laji kasvaa 7 cm leveäksi eli tämä yksilö olisi jo täysikasvuinen, mutta Poomin (2012) mukaan laji tulee 15 cm korkeaksi ja 10 cm leveäksi. Laji on kotoisin Perusta ja sen kukat ovat kirkkaanpunaiset (Hewitt 1994). Kaktus on mattapintainen, samettisen näköinen. Sitä näkee Suomessa harvoin myynnissä, vaikka se on kaunis. Joidenkin lähteiden (Hecht 1994, Subik 2004) viljelyn ei pitäisi olla vaikeaa, mutta virolaisen Poomin (2012) mukaan laji on tavanomaista herkempi mullan ja kosteuden suhteen. Saattaa olla, että Suomen oloissa laji ei ole erityisen helppo.

Sijoituspaikka: Puolivarjoisa, tarvitsee suojaa suoralta auringolta (Schneck 1995). Varjosta etenkin keväällä, koska piikitön pinta altistaa kaktuksen palovammoille Suomen kevätauringossa. Schneckin (1995) mukaan minimilämpötila on peräti +17 C eli kaktus olisi kylmänarka, mutta muiden lähteiden mukaan noin +10 C riittää talvella. Ota kesälläkin sisälle, jos sää on pitkään viileä ja kostea.

Kastelu: Kohtalainen, säännöllinen. Varo liikakastelua, kylmällä ilmalla siirrä kastelua. Talvi kuivana.

Multa: Normaali, läpäisevä kaktusmulta.

Ruukuista

Oheisessa kuvassa näkyy monenlaisia kaktusten ruukkuja tai oikeastaan istutusastioita. Etualalla on muovinen tiskipalju, jossa on kahvat ja jonka pohjalla ei ole reikiä. Sen takana hyllyllä on vasemmalta lukien seuraavanlaisia ruukkuviritelmiä: muoviruukku, saviruukku, pieni savikuppi, kermanekka, Bulgariasta ostettu koristeltu saviastia, turkoosiksi maalattu saviruukku, puolipallon muotoinen saviruukku sekä muoviruukku.

Sopivimmista ruukuista on monenlaisia mielipiteitä. Turun yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa hoitanut hortonomi Esko Puupponen sanoo teoksessaan Harrastajan mehikasvikirja (1962), että lähes kaikki mehikasvit viihtyvät parhaiten pienissä saviruukuissa. Hän kehottaa välttämään kirjavia ruukkuja, koska "ne antavat harrastelulle puolivillaisen leiman". Hienoja suojaruukkuja voi hänen mukaansa käyttää, kunhan otetaan huomioon kasvin elinvaatimukset. Puupposen mukaan mullan pinnan peittäminen värikkäillä lasinpaloilla tms. ei ole suotavaa, ei myöskään se, että kasvien väliin aseteltaisiin eläinten pienoishahmoja, nukkeja tms.

Koristekatteista olen Puupposen kanssa samaa mieltä. Kaupoissa myydään jos minkälaista lasinsirua ruukunkatteeksi, mutta ne mylläytyisivät kastellessa multaisiksi ja häviäisivät mullan sekaan viimeistään ruukkua vaihtaessa. Sitten multaa ei voisi laittaa biojätteeseen, koska seassa olisi muovi- tai lasinpaloja. Muutama kaunis kivi mullan pinnalla riittää, jos jotenkin haluaa ruukkuja koristaa. Harrastuksen alkuvaiheessa laitoin kaktusruukkujen pinnalle muovisia hyönteisjäljitelmiä ja muovisia pääkalloja, mutta sellainen tuntuu nyt aika höpsöltä. Auringonpaahteessa muovilisukkeet kulahtavat ja likaantuvat nopeasti ja pikemminkin rumentavat kaktuksia.

Saviruukku vai muoviruukku? Olen kallistumassa muoviruukkujen käyttöön. Ne ovat rumia, mutta niillä on yksi tärkeä etu: kevyet muoviruukut paljastavat mullan kuivuusasteen paremmin kuin saviruukut. Kun multa muoviruukussa on kuivaa, ruukku on todella kevyt nostaa. Saviruukku painaa aina lähtökohtaisesti jotakin, joten vaikka multa olisi kuivaa, ruukun paino voi hämätä luulemaan, että vettä vielä on. Toisaalta kuiva muoviruukku kellahtaa helpommin nurin kuin saviruukku. Aloittelijan on hyvä käyttää saviruukkuja, koska liikakastelun riski on suuri. Aloittelijana sitä niin mielellään haluaisi "auttaa" kaktuksia kastelemalla niitä liiankin paljon...

Kirjavista ruukuistakin olen samaa mieltä kuin Puupponen: niiden käyttö antaa harrastelulle puolivillaisen leiman. Mutta jos kaktusten hoitaminen ON puolivillaista harrastelua, niin mitäpä se haittaa, jos ruukutkin sen osoittavat. Jokainen käyttäköön mieleisiään ruukkuja, kunhan niiden koko ja materiaali ovat soveliaita. Ruukku ei saa olla liian pieni eikä se saa kuumentua liikaa auringonpaisteessa. Muuten kaktus paistuu ruukkuunsa. Liian suuressa ruukussa kaktus saa herkästi liikaa vettä.

Pienoismaisemien tekeminen kaktusten avulla on houkuttelevaa, mutta vaikeaa. Aluksi käytin suuria, puolipallon muotoisia savimaljoja, joihin valikoin kaktuksia niiden ulkomuodon mukaan: matalia ja korkeita, piikitykseltään eri värisiä kaktuksia toisiaan täydentämään. Väliin asettelin kauniita kiviä. Asetelmat olivat nättejä, mutta mitä enemmän tietoa hankin kaktuksista, sitä useammin jouduin purkamaan asetelmia, koska olin laittanut samaan astiaan täysin erilaista hoitoa vaativia lajeja. Yksi halusi varjoa ja runsasta kastelua, toinen aurinkoa ja niukkaa kastelua. Nykyisin istutan yhteisastioihin vain samansukuisia kaktuksia, jos suinkin mahdollista. Vähintäänkin valovaatimusten on oltava suunnilleen samanlaisia. Esimerkiksi yläkuvan valkoisessa muovipaljussa asuvat kaktukset ovat kaikki sellaisia, jotka eivät tarvitse täyttä paahdetta.

Minulla on täysin epäortodoksinen tapa istuttaa kaktuksenpoikasia ruukukuvioisiin kermanekkoihin, sokerikuppeihin ja muihin kauniisiin pikku kippoihin, joita joskus löytyy kirpputoreilta. Niissä poikaset kasvavat vähän aikaa, sitten ne pääsevät isompiin, asiallisempiin ruukkuihin. Joskus saattaa joku aikuinenkin kaktus joutua epäasialliseen ruukkuun. Minulla on kaksi Opuntia articulatus v. papyracanthus -yksilöä, joista toinen oli viime vuonna hyväkuntoinen, toinen taas kituliaan näköinen. Istutin paremmin voivan Opuntia-yksilön tavalliseen ruukkuun. Heikkokuntoisen istutin matalaan mehukannuun, koska ajattelin, että ainakin kaktus voi näyttää söpöltä sen aikaa kun se vielä elää. Mutta mehukannussa se virkistyi ja on nyt komeampi kuin kaverinsa. Ehkäpä se luulee asuvansa sopivan syvässä kallionkolossa. Kyseisen Opuntian uudelleen ruukuttaminen tulee kyllä olemaan vaikeata, jos se oikein mielistyy mehukannuunsa, koska kapeasuisesta astiasta kasvin saaminen ehjänä ulos on vaikeaa. Ehkä tästä syystä aikanaan luovun "epäasiallisista" ruukuista.

Seitsemän kukkaa

Sateinen, kolea kesä ei ole lannistanut Echinopsis subdenudata -kaktusta, vaan se päätti pyöräyttää seitsemän kukkaa yhtä aikaa. Kukissa on voimakas, miellyttävä tuoksu, joten aamulla kasvihuoneen ovea avatessa sieltä pöllähti melkoinen aromipilvi. Kaktus itse on vain 10 cm korkea, joten se raukka on tästä ponnistuksesta mennyt aivan lommolle.

Kuvassa taaempana näkyvässä lajitovereissa on lisäksi yksi kukka. Tällä kertaa pölytys varmaankin onnistuu niin hyvin, että luvassa on siemeniä, joista kannattanee yrittää kasvattaa uusia kaktuksia. Echinopsis subdenudata on Suomen oloihin mitä mainioin laji: sietää kosteutta ja on armelias hoitajan virheitä kohtaan, pärjää vähemmälläkin auringolla, sietää kylmiä öitä ja kukkii uutterasti hyvänhajuisin kukin. Yksi ensimmäisistä kaktuksistani oli Echinopsis subdenudata -yksilö, ja se on edelleen hengissä, vaikka ensimmäisen kesän aikana liikakastelin hankkimiani neljää kaktusta, koska olin lukenut jostakin, että kesällä kaktuksia kastellaan "kuten muitakin kasveja". Tulkitsin sen virheellisesti niin, että "yhtä paljon kuin muitakin kasveja".

Vaurio Isolatocereuksen kasvupisteessä

Viime yönä kookkaan Isolatocereus dumortieri -kaktuksen päähän ilmaantui outo vaurio. Auringonpolttaman seurauksena syntynyt halkeama? Etana haukannut palasen yön aikana (kaktuksen saavi oli nurmikolla pation öljyämisen takia)? Viisi päivää sitten annetun roiman vesiannoksen eli liikakastelun takia syntynyt halkeama?

Aika näyttää, miten kaktus lähtee tästä kasvamaan. Jos vaurio johtuu hoitovirheestä ja siitä jää pysyvä haitta, se harmittaa, koska tämä Isolatocereus dumortieri -yksilö on kasvanut reippaasti ja ongelmitta noin puoli metriä viidessä vuodessa. Ainoastaan pitkillä sadekausilla siihen on tullut muutama sienitäplä, jonka seurauksena olen evakuoinut sen kuiviin sisätiloihin.

Jatkoa sairauskertomukselle 16.8.2012: Olen melko varma, että etana söi kaktuksen kasvupisteen. Urhea Isolatocereus on päättänyt taistella hengestään. Kasvin päähän on jo viikkoja sitten ilmaantunut uudelta kasvupisteeltä näyttävä osa. Se ilmaantui roiman kastelun jälkeen - ehkäpä kasvi totesi, että kun vettä kerran tulee, niin pakko on kasvaa, ettei halkeaisi, joten uusi kasvupiste piti saada aikaan. Viime viikkoina ei kuitenkaan ole enää tapahtunut mitään. Uutta kasvua ei ole ilmaantunut. Eilen kastelin taas kasvin siinä toivossa, että kastelun aiheuttama kasvupaine auttaisi sitä saamaan kasvupisteen uusintamisprojektin valmiiksi ennen talvea. Viikko on ollut helteinen, joten elätän toiveita, ettei kaktus ryhdy mätänemään, vaikka sillä olisikin vaikeuksia varastoida saamaansa vettä kasvamalla yläosasta. Kahtena edellisenä kesänä kaktus on kasvanut noin 3 cm kuukaudessa.Minulla ei ole kasvitieteellistä koulutusta, joten hoitotoimenpiteilläni ei ole tieteellistä pohjaa.

Virolaisia kaktuksia

Virolaiset ovat sivistyskansa: siellä kaktuksia näkee paljon Suomea yleisemmin ikkkunoiden somisteena niin yksityiskodeissa kuin kahviloissa. Näin ihania kaktuksia oli eräässä ravintolassa Mustveessä Itä-Virossa. Oikealla on Hildewintera aureispina forma cristata, keskellä jokin Mammillaria-laji, joka kukki kellahtavin pienin kukin, vasemmalla on jokin sukkulenttilaji - mielestäni se näytti täpläraatokukalta, mutta tuskinpa ravintolassa voisi olla niin pahanhajuisin kukin kukkiva laji. Ravintolan kaikilla muillakin ikkunoilla oli kaktuksia, muun muassa pulska Parodia leninghausii sekä iäkäs Astrophytum myriostigma. Ravintola, jonka ikkunoilla kukoistaa iäkkäitä, hyvinvoivia kaktuksia, on varmasti tolkun ihmisen ylläpitämä ja herättää luottamusta. Sellaisessa ravintolassa söisin mielelläni Suomessakin.

Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Tartto, Viro
Tartu Ülikooli Botaanikaaed, Tartu, Eesti

Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan Tarton keskustassa. Puutarha on näkemisen arvoinen muutenkin kuin kaktusten osalta. Sukkulenttiosasto on kasvihuoneen yläkerrassa. Siellä on kaktuksilla lämpimät olot. Kokoelma on laaja: puutarhan nettisivujen mukaan sukkulenttilajeja on 600. Kaktusyksilöt eivät kuitenkaan ole niin suuria (eli niin vanhoja) kuin Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Useassa kasvitieteellisessä puutarhassa olen huomannut, että kaikki kaktusten nimikyltit eivät pidä paikkaansa. Näin oli myös Tartossa. Luultavasti kyltit joskus siirtyvät pois paikaltaan esimerkiksi kaktuksia vesiletkulla kasteltaessa ja joutuvat sitten väärään kohtaan. Suurin osa kylteistä kuitenkin on totuudenmukaisia. Minulla on tapana valokuvata itselleni tuntemattomia kaktuksia nimikyltteineen, koska valokuvista saattaa myöhemmin olla tunnistamisessa apua.

Pinkki kaunotar

Oheisen kuvan Echinopsis (en tiedä tarkkaa lajia) on ollut minulla vuodesta 2007. Se on kukkinut kolmesti, aina yhtä tyrmäävän ihanasti. Kukka on noin omenan kokoinen, vaaleanpunaiseksi "liukuvärjätty". Tuoksu on mieto, ei hyvän- eikä pahanhajuinen.


Merkintöjeni mukaan kukinta tapahtui ensimmäisenä vuonna huhti-toukokuussa, sitten heinäkuun alussa ja nyt tänä vuonna toukokuun lopulla. Kaktuksen kokoon nähden jättimäinen kukkanuppu kehittyy nopeasti, noin viikossa. Kukka kestää päivän, pari - ensin kukan väri haalistuu, sitten se lakastuu, ja vantteralta näyttävä kukkavarsi kuihtuu ohueksi rangaksi, joka putoaa pois. - Jälkihuomautus: 3.7.2012 kaktus kukkii taas, nyt peräti kahdella kukalla, vain reilu kuukausi edellisen kukinnan jälkeen. Kaktuksen vähäpätöiseen kokoon ja ruukun pienuuteen nähden se on huima saavutus.

Äitienpäiväkaktus

Äitienpäivän kaktukseksi sopii oheisen kuvan Rebutia muscula -yksilö. Se oli nuorempana pysty pallura ja kukki runsaasti. Sitten se teki rungon täydeltä poikasia, ja kun poistin poikaset, se teki heti uudet. Toinen poikassatsi on kuvassa matalassa astiassa. Poikaset on kierrettävä emosta varoen irti, sillä niissä on valmiina pieni juurentynkä. Poikasten irrottamisen jälkeen emokaktus puhkesi kukkaan. Luultavasti kukinnan jälkeen sen varsi täyttyy taas poikasista. Ehkä emokasvi on painunut kumaraiseksi ja ohueksi hoitovirheen takia, mutta symboloikoon se tässä kuitenkin äitiyden rasitusta.

Rebutia musculan poikaset kukkivat jo pienenä. Oheisessa kuvassa on edellisen poikassatsin yksilö. Se kukki viime kesänä ollessaan vain muutaman sentin läpimittainen, ja nyt kukkaa on tulossa vähäiseen varteen nähden roppakaupalla. Erittäin hyvä kaktuslaji siis.

Kevätkukkijoihin kuuluu myös kultakukkainen Parodia chrysacanthion. Siihen avautuu ensin yksi, sitten useita keltaisia pikku kukkia päälaen keskelle. Menetin kaksi aiempaa Parodia chrysacanthion -yksilöäni ilmeisesti liikakastelun takia. Nyt olen oppinut kastelemaan lajia varovaisemmin. Kaktus on yhteisastiassa, muovisessa pesuvadissa, ja kastelen sen nurkkausta niukemmin kuin muita astiassa olevia kaktuksia. Kun epäonnistun jonkun kaktuslajin hoitamisessa, hyvin usein hankin uuden yksilön ja yritän uudestaan.

Hyvää äitienpäivää!

Vappukukkia

Kyllä kaktuksenviljelijää lellitään keväällä. Pikku hoidokit kukkivat kilpaa, monet niistä intoutuvat kukkimaan vielä useaan kertaan kesälläkin.

Ylemmässä kuvassa kaksipäinen Mammillaria hahniana, "Old Lady Cactus", kurkistaa sateiseen kevätsäähän. Kukkaa tekisi mieli pukata, kun vain aurinko hieman pilkistäisi... Kuvan yksilössä oli aiemmin kolme päätä, mutta yksi niistä luhistui viime kesänä ja siihen tuli villakilpikirvoja. Leikkasin mätänevän pään terävällä veitsellä irti, sumutin juuriston kohdan Bio-Kill-sumutteella ja upotin multaan Provado-puikon. Kukinta osoittaa, että kaktus on toipunut hyvin.

Alemmassa kuvassa kukoistaa kaktus, jota olen hoitanut Mammillaria elegans -lajisena, mutta lajinmääritys on epävarma. Muistaakseni tein määrityksen jonkin kaktuskirjan avulla, mutta nettilähteistä löytyy toisenlaista tietoa ko. lajista. Kaipa laji aikanaan selviää.

Kukkarunsaus on tänä keväänä tuntunut vielä aiempia vuosia suuremmalta. Se johtuu todennäköisesti siitä, että moni taimena hankkimani kaktus on kasvanut kukintaikään. Lisäksi taisin malttaa mieleni kastelussa viime talvena aika hyvin - muistaakseni annoin vain yhden kerran tilkkasen vettä, enkä silloinkaan kaikille kaktuksille.

Mammillaria

Kuvan yksilö on ostettu 4/2008, jolloin sen mukana oli kyltti "Mammillaria ernestii". Olen kuitenkin epävarma lajinmäärityksestä, koska nettilähteiden mukaan Mammillaria ernestii on synonyymi lajille Mammillaria backebergii ssp. ernestii, ja olen tunnistanut kokoelmassani olevan viimeksi mainittu laji, joka on kuitenkin aivan eri näköinen kuin tämä yksilö.
Tuntomerkit: Keskipiikkejä noin 4, punaruskeat ja niissä on tumma pää. Sivupiikit valkeat. Kaktus on muodoltaan pitkänomainen pötkylä.
Hoito: Hoidossa ei ole ollut ongelmia.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse täyttä paahdetta. Mammillariat eivät yleensä ole arkoja viileydelle, tämäkin yksilö on ulkoillut kesät reippaasti. Talvi viileässä.
Kastelu: Mammillarioiden kastelu on säästeliäs. Kesähelteillä kastellaan kerralla kunnolla, sitten mullan pitää antaa kuivahtaa kastelujen välillä. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta, johon voi lisätä lecasoraa tai tiilensiruja läpäisevyyttä parantamaan. Mammillariat viihtyvät yhteisastioissa kaverien kanssa.

Kasvihuonekausi alkoi

Lumi peittää vielä maan Pohjois-Suomessa, mutta siirsin puolet kaktuksistani kuitenkin jo eilen kasvihuoneeseen, koska päivät lämpenevät vauhdilla. Kasvihuoneeseen lähtivät karskit, kylmyyttä hyvin sietävät kaktukset: Oreocereukset, kalliokaktukset, Mammillariat, Echinopsikset ja Parodiat. Olohuoneen turvaan jäivät lämpöä tarvitsevat mamikset, kuten Pilosocereukset, Myrtillocactukset, Stetsonia corynet, Ferocactukset ja kaikki pikkutaimet. Sisälle jäivät myös kaikki sileäpintaiset, tummanvihreät, vähäpiikkiset kaktukset, koska kokemukseni mukaan sellaiset kärsivät kosteasta ilmasta eniten ja saattavat saada sienitaudin.

Aurinkoisina päivinä kasvihuoneen lämpötila kipuaa jo yli hellerajan, mutta yöt ovat kylmiä. Kasvihuoneen seinät ovat paksuinta mahdollista kennolevyä, 6 mm, ja ne pitävät lämpöä hyvin. Kasvihuoneessa on kuitenkin öisin päällä lämpöpuhallin, joka käynnistyy, jos lämpötila kasvihuoneessa laskee lähelle nollaa. Jos sääennusteessa luvataan kovia yöpakkasia, kannan kaktukset takaisin sisälle - ja niin tulee käymään vielä monta kertaa ennen kesää - sillä lämpöpuhallin ei ole kovin tehokas enkä halua haaskata energiaa taistelemalla kovaa pakkasta vastaan. Mikäpä sen hauskempi liikuntamuoto kuin kantaa kaktuspurkkeja edestakaisin.

Kasvihuoneen lämpötilaa on helppo tarkkailla olohuoneesta käsin sääaseman avulla. Kasvihuoneessa on langaton lähetin (kuvassa etualalla), joka lähettää tiedon lämpötilasta olohuoneessa olevaan näyttölaitteeseen (kuvassa taka-alalla). Tunnollinen kaktusviljelijä käy tietenkin yölläkin useaan kertaan tarkistamassa laitteesta, ettei hoidokkeja uhkaa paleltuminen. Mikäli pakkanen iskee yllättäen, alkaa raivokas evakuaatio, joka kestää tunnin tai pari riippuen siitä, paljonko kaktuksia on jo muuttanut kasvihuoneeseen. Kevät on siis jännittävää aikaa.

Pääsiäiskukkia

Uskolliset kevätkukkijat sulostuttavat jälleen kaktustarhaa kukillaan. Kuvassa vasemmalla on Mammillaria backebergiana ssp. ernestii, joka availee pinkkiä kukkaseppelettä rykelmänsä jokaiseen päähän. Se on ruukutettu uudelleen kuukausi sitten, mutta ei ole asiasta moksiskaan, päinvastoin. Tämä on mainio kaktus, varma kukkija. Oikealla on kaksi Rebutia senilis -kaktusta punaisine kukkineen, niiden välissä Rebutia deminuta pitää jo pikku taukoa kukinnassa. Ikkunalasin vieressä on kaksi reipasta Mammillaria microhelia -kaktusta, joista toisessa valkeat ja toisessa vaaleanpunaiset kukat.

Seuraavaksi on odotettavissa koko joukko Mammillaria-lajikkeiden kukintoja. Mammillaria elegans tekee jo nuppuja. Mammillariat ovat kiitollisia ja helppoja kaktuksia, kunhan vain malttaa hillitä kastelua.

Talvetus näyttää onnistuneen hyvin: yksikään kaktus ei tänä keväänä ole heittänyt henkeään ainakaan toistaiseksi. Maltoin aloittaa kastelun pikkuhiljaa.

Ne itivät sittenkin!

Voi minua hupsua: ehdin jo luulla, että kaktusten siementen viljelyksistäni vain yksi taimi iti (edellisen kirjoituksen kuvassa) ja sitä tainta aioin hartaasti varjella. No, olin liian hätäinen. Nyt on yhteen istutusastiaan ilmaantunut nuppineulanpään kokoisia vihreitä palluroita... Ne itivät sittenkin! Nämä taimet ovat oikeita kaktuksia, se aiemmin ilmaantunut yksinäinen taimi onkin vain rikkaruoho. Oppia ikä kaikki.

Muissa istutusastioissa ei näy mitään. Onneksi muistin merkata astian kylkeen maalarinteipin palaseen, minkä kaktuksen siemeniä astiassa on. Nämä ovat Rebutioiden taimia (Rebutia deminuta, Rebutia senilis).

Kevätpuuhia

Kaktusten siementen viljely-yritykseni ei mennyt niin kuin Strömsössä: vain yhteen ruukkuun ilmaantui yksi ainoa pieni taimi (kuvassa). Saa nähdä selviytyykö se. Luultavasti astiat olivat liian varjoisalla paikalla enkä muutenkaan noudattanut Puupposen ohjeita tarpeeksi tarkasti. Olisi pitänyt olla saviruukut ja lasi päällä, ei muoviastioita ja kelmu päällä.
No, mihinpä ne kaktuksenpoikaset olisin laittanutkaan, kun jo ennestään on tilanahtautta - jo tusina kaktusta on tänä keväänä lähtenyt uuteen kotiin tilanpuutteen takia. Ehkä silti yritän siementen viljelyä uudestaan keväämmällä, ihan uteliaisuudesta.

Onneksi kaktuksenviljelijän itsetuntoni pelastuu uskollisten kevätkukkijoiden ansiosta. Pikkuinen, vain 5 cm läpimittainen Rebutia deminuta (?, kuvassa vasemmalla) pukkasi nuput alulle kaktuksista ensimmäisenä heti talvilevolta lämpimään päästyään. Myös Rebutia senilis -kaktuksissa on nuppuja.

Mammillaria backebergii ssp. ernestii -kaktusrykelmän (alakuvassa) jokaista päätä ympäröi nuppuseppele. Tarvitaan enää muutamia aurinkoisia päiviä, niin kukkaloisto on taattu.

Kaktusten lisäys siemenistä

Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa kasvattaa kaktuksia siemenistä. Aiemmin en ole sitä yrittänyt, koska siemenviljelmät vievät tilaa ja koska kaktuksen taimet ovat halpoja. Kaupoista saa kaktusten siemensekoituksia, mutta niistä ei tiedä etukäteen, mitä kaktuksia saa. Siksi irrotin pinseteillä siemenkotia niistä omista kaktuksistani, jotka mielestäni ovat eniten lisäämisen arvoisia: Rebutia deminuta, Rebutia senilis, Parodia scopa, Ferocactus setispinus ja Escobaria tuberculosa. Kaikki nämä ovat kukkineet hoidossani, mutta niitä näkee harvoin myytävänä.

Sovelsin ohjeita, jotka Esko Puupponen antaa teoksessaan "Harrastajan mehikasvikirja" (1962). Se on ainoa suomalaisen tekemä perusteellinen kaktuskirja. Laitoin pieniin astioihin kaktusmultaa ja kastelin mullan. Sirottelin siemenet mullan pinnalle. Isojen siementen päälle ripottelin hieman multaa, pikkuruiset siemenet jätin peittelemättä. Sumutin mullan vielä ylhäältäpäin. Peitin ruukut tuorekelmulla (Puupponen kylläkin kehottaa peittämään saviruukut lasilla). Laitoin ruukut lämpimään paikkaan ikkunalaudalle patterin päälle. Nähtäväksi jää, itääkö mikään!

Kaktusten kylvöohjeita on British Cactus & succulent Societyn nettisivuilla täällä

Mullanvaihto, osa 2

Aloitin hartaasti odottamani kaktusten mullanvaihto-operaation eilen. Vaikka kaktuksille ei tarvitsisi vaihtaa multaa joka vuosi eikä joka toinenkaan, minä pidän mullanvaihdosta ja siksi ruukutan kaktuksiani tiuhemmin kuin olisi välttämätöntä. Kyllä ne sitten kiitokseksi kasvavatkin reipasta tahtia.

Mullanvaihto on nyt kestänyt kaksi päivää ja kaktusmultaa on kulunut yhdeksän pussillista. Lisäksi pussillinen savipallosia sekä puoli pussia vermikuliittia ja puoli pussia perliittiä. Kodissa leijuu hienojakoinen multapöly. Selkää särkee. Kädet ovat rutikuivat ja piikkien runtelemat. Kyllä pitää ihmisen olla pöljä! Miksi noita kaktuksia pitää olla noin paljon... Suoritin eilen väestönlaskennan, ja kaktuksia on noin 150 kappaletta. Eri lajeja ei ole niin paljon, sillä minulla on suosikkilajejani useita kappaleita. Esimerkiksi Parodia leninghausii -kaktuksia (kuvan oikeassa laidassa oleva keltapiikkinen kaktus) on kolme.

Joka tapauksessa kaktuksia on liikaa, sen huomaa joka kevät, kun moni kaktus tarvitsee isomman ruukun. Kaktuksista luopuminen on kauheaa - aivan kuin joutuisi perheenjäsenistään valitsemaan, kenestä luopuu. Karskisti kuitenkin valikoin muutamia yksilöitä ja tilasin tuttavani noutamaan ne itselleen. Ehkä vielä opin rajoittamaan kaktusten määrän kohtuuteen. Tai sitten en. Mullanvaihdon jälkeen kaktukset töröttävät niin nätteinä ruukuissaan, puhdistettuina ja ojennuksessa, että pikemminkin tekisi mieli heti hankkia muutama lisää...

Mullanvaihto

Maalis-huhtikuu on parasta mullanvaihtoaikaa kaktuksille. Jos kaktus aloittelee kukintaa, vaihda multa vasta kukinnan jälkeen. Kaktuksille ei ole välttämätöntä vaihtaa multaa joka vuosi, mutta mullanvaihto saa nuoret kaktukset kasvamaan nopeammin. Mullanvaihto tarjoaa myös tilaisuuden tarkastaa kaktuksen kunto juuristoa myöten. Kookkaille yksilöille riittää pintamullan vaihto. Mullanvaihdossa tarvitaan

• kaktusmultaa
• halutessasi voit laittaa vaativimmille lajeille kaktusmullan sekaan tiilensiruja, kaupassa myytäviä savipallosia, vermikuliittia ja perliittiä saadaksesi aikaan mineraalipitoisemman, kuivempana pysyvän mullan
• ruukkuja
• ruukun pohjalle salaojitukseksi saviruukun sirpaleita, lecasoraa, savipallosia tai tiilensiruja
• paksut käsineet
• pinsetit, koska piikkejä joutuu kuitenkin nyppimään käsistään; kosmetiikkaosastolla myytävät kulmakarvapinsetit käyvät hyvin
• sanomalehteä pöydän suojaksi
• paperikassi, ämpäri tms. johon voi kipata vanhan mullan
• halutessa vanhasta mullasta voi siivilöidä marjanperkaussiivilän avulla talteen savipalloset, koristekivet yms.; siivilöinti tosin levittää hienoa multapölyä.

Anna kaktuksille hiukkasen vettä viikko ennen mullanvaihtoa. Multaa vaihtaessa mullan tulee olla kuivaa. Mullanvaihdon jälkeen kaktuksia ei saa heti kastella - se olisi shokki juuri talviunilta heränneille kasveille. On maltettava odottaa noin viikko ennen kastelua. Kastelun lykkääminen edistää juurten muodostumista. Kun sitten kastelet, kastele säästeliäästi, sillä keväällä kaktukset on varovasti totutettava kasteluun talven kuivan kauden jälkeen.

Pienet kaktukset usein irtoavat ruukustaan, kun ruukkua kallistaa ja varovasti vetää kaktusta. Jos kaktus ei heti irtoa, älä vedä väkivalloin, vaan irrottele multapaakkua ruukun seinämistä esimerkiksi lusikan avulla. Kun saat kaktuksen pois ruukusta, naputtele multapaakkua lusikalla tai kädellä niin, että suuri osa vanhasta mullasta karisee pois. Varo katkomasta juuria kovin paljon. Älä istuta kaktusta liian väljään ruukkuun - isoon ruukkuun kaadat todennäköisesti paljon vettä, ja jos juuristo kuitenkin on pieni, liikakastelu uhkaa. Laita uuden ruukun pohjareikien päälle ruukunsirpaleita, ettei multa valu pois. Jos pohjassa on paljon reikiä, leikkaa sanomalehdestä ruukun pohjan muotoinen palanen ja laita se alimmaiseksi. Laita sitten pohjalle parin sentin salaojitus.

Laita salaojituksen päälle hieman multaa, asettele sitten kaktus sopivalle korkeudelle siten, että tuet toisella kädellä kaktusta ja toisella kädellä lusikoit multaa kaktuksen vapaana roikkuvien juurien lomaan. Jos kaktus on suuri, voit käyttää tässä toista henkilöä avustajana tai tukea kaktuksen sopivalle korkeudelle esimerkiksi laittamalla kaksi kukkakeppiä ristiin ruukun sisälle, niin että multapaakku lepää niiden varassa, kun täytät ruukun alaosan mullalla.

On tärkeää, ettei kaktusta istuteta liian syvälle - juurenniskan pitää jäädä ilmavasti pinnalle, muuten koituu mätänemisriski. Jätä ruukun yläosaan parin sentin kasteluvara. Jos kaktuksen piikistö multaantuu operaatiossa, voit puhdistaa sen puhaltamalla tai pensselin/pullasudin avulla tai imuroimalla sitä varovasti. Samalla tulee puhdistetuksi kaktukseen talven aikana kertynyt pöly.