Mammillaria backebergiana ssp. ernestii

Hoito: Laji on kotoisin Meksikosta, missä se kasvaa 1900 m korkeudella (mammillarias.net). Kuvan yksilö on hankittu neljä vuotta sitten, jolloin sen pituus oli 7.5 cm ilman piikkejä. Nyt rungon pituus on 20 - 24 cm, tarkka mittaus on vaikeaa juuriversojen takia (ks. alin kuva). Tämä alalaji muodostaa rykelmiä herkemmin kuin Mammillaria backebergiana ssp. backebergiana, joka on myös tätä lajia vaaleampi. Kaktus on helppohoitoinen ja nopeakasvuinen. Kukkii aikaisin keväällä. Tämä yksilö on kukkinut joka vuosi 2008-2011.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse täyttä paahdetta. Ei ole kylmänarka, lämpötila voi käydä jopa -2 C (mammillarias.net), mutta tieten tahtoen en laittaisi sitä alle +2 C:n. Talvi viileässä.
 

Kastelu: Mammillarioiden kastelu on niukanpuoleinen tai kohtuullinen. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon lisätään tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Tämä yksilö on viihtynyt Mammillarioiden yhteispesuvadissa, mutta nyt se kärsii tilanahtaudesta runsaiden juuriversojensa takia ja on siis ruukutettava uudelleen 2012.

Opuntia tuna

Hoito: Tämä kuuluu niihin kaktuksiin, jotka on helppo saada pysymään hengissä ja kasvamaan, mutta muutoin en ole mielestäni onnistunut hoitamaan sitä oikeaoppisesti, koska sen ulkonäkö on kärsinyt. Kuvan yksilö on hankittu vajaat viisi vuotta sitten vuonna 2007, jolloin se oli jo 18 cm korkea. Ylempi kuva on vuodelta 2008. Sittemmin kaktus on tehnyt niin paljon poikasia versojensa yläosaan, että versot ovat poikasten painosta kallistuneet maata kohti (ks. alempi kuva). Tällä hetkellä kaktus on vähän surullisen, rytöisen näköinen. En tiedä, pitäisikö poikaset poistaa - tippuvatko ne luonnossa maahan? Vai johtuuko poikasten runsaus hoitovirheestä - liiallisesta ravinteiden saannista tai liian lämpimästä talvetuksesta? Täsmennän hoito-ohjeita, kun itse viisastun.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse täyttä paahdetta (tummanvihreän värin ja vähäpiikkisyyden perusteella). Talvi viileässä. Opuntiat eivät yleensä ole kylmänarkoja.
Kastelu: Opuntioiden kastelu on yleensä niukanpuoleinen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.
Lisäys: Helppo lisätä poikasista, joita kaktus tuottaa enemmän kuin riittävästi. Tämänkin kaktuksen jälkikasvua on jo maailmalla.

Mammillaria bombycina

Mammillaria bombycina muistuttaa Mammillaria perezdelarosae -lajia. Ne erottaa mm. siitä, että M. bombycinalla on pitkän koukkupäisen keskipiikin lisäksi lyhyempiä suoria keskipiikkejä, kun taas M. perezdelarosaella on usein vain yksi koukkupäinen keskipiikki.
Hoito: Kotoisin Meksikosta. Kukat pinkit, mutta ei kuki helposti, yleensä vasta vanhemmiten. Kuvan yksilö on 11 cm korkea eikä ole vielä kukkinut. Muodostaa rykelmiä.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse täyttä paahdetta. Talvi viileässä.
Kastelu: Niukanpuoleinen. Ei ole erityisen kylmänarka, mutta juuristo ei pidä viileydestä yhdistettynä kosteaan multaan. Jos olet kesällä juuri kastellut ulkoilevan kaktuksen ja sää muuttuukin kylmän sateiseksi, pelasta kaktus sisätiloihin. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on lisätty tiilensiruja ja/tai lecasoraa kuivikkeeksi. Kuvan yksilö viihtyy arkajuuristen kaktusten yhteisastiassa.

Echinocereus longisetus v. delaetii

Syn.: Echinocereus delaetii, Cereus longisetus. Kaktuksella on pitkäkarvainen "turkki", joka huopuu kastuessaan. Turkin alta näkyy punertavia, lyhyempiä piikkejä. Vasemmanpuoleisessa versossa on 18 särmää. Älä sekoita lajia Cephalocereus senilis -lajiin eli vaarinkaktukseen. Kuvan yksilö on ollut minulla neljä vuotta. Rykelmän pisin verso on 8.5 cm korkea.
Hoito: Kotoisin Meksikosta, Coahuilasta. Echinocereukset ovat yleensä helppohoitoisia, mutta pitkäkarvaiset lajit ovat arempia märkyydelle eivätkä kuki niin helposti kuin lyhytpiikkiset echinocereukset. Viljelyssä laji yleensä kukkii vasta melko vanhana (Preston-Mafham 1996). Kukat ovat voimakkaan pinkit.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai täysi aurinko. Talvetus viileässä ja valoisassa. Tämä laji ei ole arka kylmyydelle.
Kastelu: Niukanpuoleinen. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on sekoitettu tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Kuvan yksilö viihtyy arkajuuristen kaktusten yhteisvadissa, jossa sillä on kavereina Mammillaria microhelia, Notocactus buiningii ja Mammillaria bombycina. Em. kavereiden valovaatimukset tosin ovat erilaiset - ne eivät toivo täyttä aurinkoa, kuten E. longisetus v. delaetii, mutta aurinkoinen paikka näyttää pitäneen kaikki astian asukit tyytyväisenä.

Opuntia chaffeyi

Tämä kaktus on ollut minulla vajaat viisi vuotta. Olin sille pitkään nyreissäni, koska olin määrittänyt sen Opuntia leptocaulis -lajiseksi ja mielestäni se kasvoi lajiinsa nähden väärällä tavalla. Sittemmin ymmärsin, että kyseessä onkin Opuntia chaffeyi ja sen kuuluukin näyttää tällaiselta. Kaktus on kotoisin Meksikosta.
Hoito: En ole vielä keksinyt, kuinka tätä kaktusta kuuluu hoitaa. Olen saanut sen pysymään hengissä ja se on kasvanut, mutta se ei tunnu juuri koskaan olevan tyytyväinen. Vaikka se on opuntia, se ei näytä pitävän auringonpaahteesta, vaan näyttäisi menevän vaaleaksi kovassa auringonpaisteessa. Vuosi sitten kaktus oli niin huonovointinen - löperö ja punertava - että pelkäsin jo menettäväni sen. Otin sen kesken kesän takaisin sisälle erikoistarkkailuun melko varjoisalle paikalle ja lämpimään. Se toipui. Viime kevään ruukutuksen jälkeen se oli pirteä koko kesän. Täsmennän hoito-ohjeita, kunhan itse opin sen hoidosta enemmän.
Sijoituspaikka: Puolivarjo. Yleensä opuntiat viihtyvät auringossa, mutta tämä yksilö on mennyt paahteessa vaaleaksi. Varjossa se on vihreämpi. Talvi viileässä.
Kastelu: Opuntioiden kastelu on yleensä niukanpuoleinen. Jos kaktus kesällä näyttää nuutuneelta, vaikka tiedät sen saaneen hiljattain vettä, tila voi aiheutua liikakastelusta. Älä kastele sitä enempää, vaan odottele rauhassa, josko se reipastuisi. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Opuntia

En ole vielä tunnistanut kuvan Opuntia-lajiketta. Opuntioiden tunnistaminen on vaikeaa, sillä niitä on satoja erilaisia. Kaktus on väriltään tummanvihreä, piikit kellanruskeat. Kussakin areolissa on nippu sivupiikkejä, joiden pituus muutamasta millistä noin senttiin, sekä yksi pitempi piikki noin 1.5 - 2 cm (ks. lähikuva alla; lehdykkä on luonnonvalossa raikkaanvihreä, ei sinertävä kuten kuvassa). Lehdykät ovat ohuehkoja, mutta eivät niin ohuita kuin Opuntia brasiliensis -lajilla. Kuvan yksilö on noin 6-vuotias ja 53 cm korkea. Se on tehnyt suunnilleen yhden lehdykkäkerroksen per vuosi. Kaktuksen alaosassa näkyvät rusehtavat osat ovat normaalia iän myötä tulevaa puutumista.
Hoito: Hoidossa ei ole ollut muita ongelmia kuin toissa talvena patteriremontin aiheuttama talvikasvu. Yläkuvassa keskellä näkyvä pitkulainen, ohut lehdykkä syntyi, kun patteria ei voinut säätää pienemmälle ja kaktusparka luuli kevään tulleen. En ole raaskinut poistaa venähtänyttä lehdykkää. Nyt sen päähän onkin kasvanut normaali pyöreä lehdykkä.
Sijoituspaikka: Kaktus on väriltään tummanvihreä, joten en ole laittanut sitä täyteen auringonpaahteeseen varsinkaan keväällä. Se ei tosin koskaan ole osoittanut merkkejä auringonpolttamista. Talvi viileässä.
Kastelu: Opuntioiden kastelu on niukanpuoleinen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Multaan voi lisätä tiilensiruja tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan, mutta se ei ole välttämätöntä, jos kastelu on maltillista.

Opuntia subulata

Syn. Austrocylindropuntia subulata; Pylväsopuntia
Hoito: Kotoisin Perusta, Boliviasta ja Argentiinasta. Helppohoitoinen ja nopeakasvuinen. Luonnossa voi kasvaa 4 - 6 m korkeaksi, mutta ruukussa jää reilusti alle metriseksi. Kuvan yksilö on kasvanut viidessä vuodessa pienestä pistokkaasta 26 cm korkeaksi ja siitä on jo otettu uusia pistokkaita. Laji kukkii vasta vanhemmiten, jos silloinkaan.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse kokopäiväistä paahdetta. Totuta keväällä aurinkoon. Talvi viileässä, joskin pärjää myös huoneenlämmössä. Huoneenlämmössä talvehtiessa saattaa tehdä etiolaatiota eli hentoa talvikasvua; sellaiset versot voi poistaa keväällä.
Kastelu: Opuntioiden kastelu on niukanpuoleinen. Nopeakasvuinen, joten toisaalta ei pidä pitkistä rutikuivista kausista kesällä. Talvi kuivana. Jos talvehtii huoneenlämmössä, voit antaa pikku tilkkasen vettä muutaman kerran talven aikana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Kuvan yksilö oli aluksi yhteisruukussa, mutta nopean kasvuvauhtinsa takia se söi kavereiltaan elintilan ja laitoin sen omaan ruukkuunsa.
Lisäys: Helppo lisätä pistokkaista. Anna pistokkaiden kuivahtaa muutama päivä ennen multaan istuttamista. Pidä multa kosteana esim. sumuttamalla mullan pintaa ja suojele pikkutaimia auringonpaahteelta.

Gymnocalycium monvillei

Hoito: Gymnocalycium monvillei on kotoisin Argentiinasta. Mielestäni molemmat kuvassa olevat kaktukset ovat Gymnocalycium monvillei -lajia, vaikka taaemman yksilön piikit ovat suoremmat, piikkien juuret tummemmat ja särmiä on vähemmän. Molemmat yksilöt ovat olleet minulla neljä vuotta. Ne eivät ole vielä kukkineet. Kukkien pitäisi olla valkoiset tai pinkit. Hoito on ollut ongelmatonta.
Sijoituspaikka: Valoisa tai puolivarjo, ei pidä kokopäiväisestä auringonpaahteesta. Gymnocalyciumit kuuluvat niihin kaktuksiin, jotka esimerkiksi talvisäilytyspaikassa voi laittaa hieman taaemmaksi ikkunasta, jotta etualalle pääsee kipeämmin aurinkoa tarvitsevia lajeja. Talvetus viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Mielestäni nämä eivät ole herkkiä liikakastelulle, mutta koska ne ovat pienikokoisia ja sijoituspaikka on puolivarjossa, kastelu täytyy pitää maltillisena. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Opuntia robusta

Hoito: Helppohoitoinen, kunhan malttaa hillitä kastelua. Nopeakasvuinen; kuvan yksilö on kasvanut kolmen vuoden aikana melkein 30 cm. Ylin lehdykkä on halkaisijaltaan 14 cm. Älä koske kaktuksen "pilkkuihin", sillä niistä irtoaa satoja pikkupiikkejä, jotka tunkeutuvat ihoon ja jotka joutuu nyppimään pois pinseteillä ja ilmastointiteipillä. Eräs vieraani testasi tämän ja havaitsi, että totta se on - hän sai kätensä täyteen piikkejä.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen. Keväällä voit suojata nuoria yksilöitä hieman auringolta. Talvetus viileässä.
Kastelu: Kohtalainen, maltillinen.
Multa: Normaali kaktusmulta, johon voi lisätä tiilensiruja tai lecasoraa varsinkin, jos omaa taipumusta liialliseen kasteluun.

Alakuvassa kasvun ihme: uusi lehdykkä alkaa kasvaa.

Mammillaria parkinsonii

Mammillaria parkinsonii ja Mammillaria geminispina muistuttavat toisiaan. Lajinmäärittelyni perustuu sivupiikkien määrään, niitä on kuvan yksilössä noin 30 (katso lähikuva alempana). Tämä yksilö ei ole vielä kukkinut, vaikka yleensä Mammillaria-lajikkeet kukkivat herkästi; mahdollisesti talvetus on ollut liian lämmin. Kukkien pitäisi olla rusehtavat, kermanväriin vivahtavat, vain lievästi pinkit.
Hoito: Ei ole vaikea hoitaa, jos maltat hillitä kastelua ja pystyt tarjoamaan aurinkoisen paikan. Muodostaa ajan myötä laajan rykelmän.
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin paikka. Mammillariat eivät yleensä kesäaikaan ole arkoja öiselle viileydelle, lämpötila saa yöllä käväistä ainakin +4 C asti ilman, että siitä on haittaa. Talvi viileässä.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Talvella kuivana. 
Multa: Normaali kaktusmulta, johon voi lisätä tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan.

Cereus hildmannianus monstrosus ja Cereus jamacaru monstrosus

Kalliokaktukset kuuluvat suosikkeihini. Ne eivät kuki, mutta ovat hauskan muotoisia ja helppohoitoisia. Ne sietävät sekä paahdetta että kylmyyttä eivätkä ole arkoja liikakastelulle. Yläkuvassa Cereus hildmannianus monstrosus eli Cereus peruvianus monstrosus, perunkalliokaktus, alakuvassa Cereus jamacaru monstrosus, sinikalliokaktus (Lipponen 2001). Kaktuksia hoidetaan samalla tavalla.
Hoito: Helppohoitoisimmat kaktukset, jonka tiedän. Ylempää lajiketta edustavat yksilöni ovat kasvaneet kolmen vuoden aikana noin 10 cm, kun taas alempi yksilö on kasvanut vain 3 - 4 cm. En tiedä, johtuuko kasvuero lajista vai muista tekijöistä, esim. siitä, että alakuvan yksilö oli ostettaessa hieman "vaivainen".
Sijoituspaikka: Ihannetapauksessa aurinkoinen ja lämmin, mutta nämä karskit kaktukset sietävät myös puolivarjoa ja viileyttä. Nämä kaktukset voi laittaa paikkaan, joka on esimerkiksi päivällä kuuma mutta altistuu yöllä kylmyydelle. Itselläni nämä ovat kasvihuoneessa tuuletusluukun alla. Talvetus viileässä. Kestävät jopa +2 C, jos ovat kuivuneet kunnolla ennen viileään vientiä. Pärjäävät talven myös huoneenlämmössä.

Kastelu: Kesällä kaktusten mittapuulla runsas kastelu. Anna kuitenkin mullan kuivahtaa kastelujen välillä. Talvi kuivana. Jos talvehtii huoneenlämmössä, anna pieni tilkka vettä pari kertaa talven kuluessa. Älä liioittele kastelussa; ei haittaa, jos kaktus kurtistuu talven aikana.
Multa: Tarvitsee ravitsevan  mullan. Pitää savesta, joten lisää normaaliin kaktusmultaan savikokkareita (Hecht 1980). Lannoittele kesällä.

Espostoopsis dybowskii

Lajinmääritys ei ole täysin varma. Kuvan rykelmässä piikit ovat kellanruskeita, mutta osittain myös punertavanruskeita erityisesti pienimmässä taimessa. Pisin verso 35 cm korkea. Runko on paksuhkon villakerroksen peittämä. Särmiä on noin 20. Espostoopsis dybowskii on kotoisin Brasiliasta. Kuvan yksilö on ollut minulla neljä vuotta. Se on kasvanut siinä ajassa 10 - 15 cm.
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin paikka. Kuvan kaktus on ollut kasvihuoneen aurinkoisimmalla ja lämpimimmällä ylähyllyllä. Talvi viileässä.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Kastele vain aurinkoisella, lämpimällä säällä. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon voi mielellään lisätä tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan ja kosteutta tasaamaan. Tulitikut kuvan ruukussa ovat merkkinä siitä, mihin kohtaan Provado-hyönteismyrkkypuikot on upotettu, jotta tiedän kastella juuri näihin kohtiin.

Rhipsalis cereuscula

Syn.: Korallikaktus, coral cactus, rice cactus. Rhipsalis- ja Hatiora-lajit muistuttavat toisiaan.
Hoito: Helppohoitoinen ja nopeakasvuinen. Tätä epifyyttistä sademetsän kaktusta hoidetaan toisin kuin aavikkokaktuksia. Kukat ovat pieniä ja vihertävänvalkeita. Minun yksilöni eivät ole kukkineet.
Sijoituspaikka: Hajavalo tai puolivarjo. Ei pidä auringonpaahteesta. Pärjää itäikkunalla. Viihtyy huoneenlämmössä kesälläkin - minulla nämä ovat koko vuoden sisätiloissa. Sopii amppelissa tai seinäkorissa kasvatettavaksi. Talvetus viileässä tai huoneenlämmössä.
Kastelu: Tasainen kosteus. Pintamulta saa kuivahtaa, mutta ei kestä pitkiä kuivia kausia, kuten aavikkokaktukset. Kastelu kerran viikossa on sopiva. Kastellaan talvellakin, mutta niukemmin ja harvemmin kuin kesällä, varsinkin jos talvehtii viileässä.
Multa: Normaali kaktusmulta. Lannoittele kesällä. Kaktusta on helppo lisätä parin sentin mittaisista latvapaloista, joissa on 1 - 2 niveltä. Pidä multa kosteana esim. sumuttamalla, kunnes palaset lähtevät kasvuun. Lahjavinkki: Istuta palat mukiin, jossa on hauska naamankuva. Noin kolmen kuukauden kuluttua naaman ylle on kasvanut hassun näköinen "tukka". Ajan mittaan muki käy pieneksi, mutta "tukkaa" voi leikata, ja ainahan istutuksen voi tehdä uudestaan.

Rebutia

Arvelen kuvan lajikkeen olevan Rebutia deminuta, vaikka minua hämmentää se, että kukat eivät mielestäni ole oranssinpunaiset tai oranssit, kuten lajimääritelmän mukaan pitäisi olla, vaan karmiininpunaiseen vivahtavat. Kasvi ei myöskään ole muodostanut suurempaa rykelmää, vaikka rungon juurella onkin pieniä sivuversoja. Piikit ovat vaaleanruskeat. Kasvi on pienikokoinen, hädin tuskin 3 cm korkea, vaikka on ainakin 5-vuotias. Rebutiat ovat kotoisin Pohjois-Argentiinasta ja Boliviasta.
Hoito: Helppohoitoinen, helppo saada kukkimaan. Kukkii keväällä pian talvilevon jälkeen.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse kokopäiväistä paahdetta. Kuvan yksilö kukkii länsi-ikkunalla. Talvetus viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Alemmassa kuvassa yläkuvan kaktus on vasemmalla, oikealla on toinen Rebutia-lajike (Rebutia senilis?). Kuva havainnollistaa piikkien värieroa ja rungon kokoeroa.

Kaktuskokoelmat osa 6

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan sukkulenttiosasto ei ole kovin laaja luultavasti siksi, että puutarhan kokoelmat painottuvat pohjoisilla alueilla esiintyviin kasveihin, ja sellaisiahan mehikasvit eivät ole. Jotkut kaktuksista ovat kuitenkin hyvin kookkaita; ne hyödyntävät pyramidin muotoisen kasvihuoneen mahdollisuudet koko mittakaavassa.

Täällä, kuten muissakin kasvitieteellisissä puutarhoissa, on hyödyllistä vierailla, koska nimikyltit auttavat kaktusharrastajaa tunnistamaan lajeja. Itselläni on tapana valokuvata kaktuksia yhdessä nimikylttien kanssa. Vaikka minulla ei vielä olisikaan jotakuta tiettyä kaktuslajia, saatan sellaisen myöhemmin hankkia, ja silloin valokuva nimikyltteineen voi osoittautua tarpeelliseksi.

Kaktuskokoelmat osa 5

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha, Viro

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan sukkulenttiosasto on erittäin hieno, paras tähän asti näkemistäni. Viereisessä kuvassa näkyy vain osa kokoelmasta. Puutarha on ehdottomasti vierailun arvoinen. Myös puutarhan muut osastot sekä laaja ulkoalue ovat ihastuttavia.

Yläkuvassa vasemmalla on pörröisiä Oreocereuksia, niiden takana hopeanvalkoisia Cleistocactus strausii -kaktuksia. Oikeassa laidassa näkyy iäkkään Cereus peruvianus monstrosa -kaktuksen haaroja, Echinocactus grusonii -palluroita ja taaempana sinertävänturkoosi Myrtillocactus geometrizans. Kaktukset ovat silmiä hivelevän hyväkuntoisia.

Oikealla olevassa kuvassa on Opuntia tunicata. Itse ihailen eniten juuri tällaisia ärhäkän näköisiä, pitkäpiikkisiä kaktuksia. Niillä on asennetta.

Kaktuskokoelmat osa 4

Viherpaja, Vantaa

Vantaan Viherpaja on puutarhamyymälä, jossa on erikoisuutena 500 m2:n kaktuspuutarha, "kaktuserämaa". Tämän miellyttävämpää ostosympäristöä kaktusharrastaja tuskin voi kuvitella. Myytävät kaktukset on aseteltu käytävien varrelle suurten tyräkkien ja kaktusten katveeseen. Kaktuspuutarha on oikeaoppisesti talvella viileä, kesällä kuuma.

Ainoa miinuspiste tuli siitä, että Gymnocalycium horstii var. buenekerii -lajiketta myytiin piispanhiippana, jota se kieltämättä lohkoihin jakautuneelta rungoltaan muistuttaakin. Kaktusten tunnistaminen on vaikeaa jopa puutarha-alan ammattilaisille. On aivan normaalia, ettei kukkakaupan henkilökunta tiedä myytävien kaktusten lajia.

Vantaan Viherpajassa on myös japanilainen puutarha, jonne on pieni pääsymaksu. Kaktuspuutarhassa käyminen on ilmaista.

Kaktuskokoelmat osa 3

Kasvitieteellinen puutarha, Puerto de la Cruz, Teneriffa, Kanariansaaret
El Jardín de Aclimatacíon de la Orotava

Puerto de la Cruzin kasvitieteellinen puutarha Teneriffalla on laajahko ulkopuutarha. Siellä ei ole paljon kaktuksia, mutta muuta mielenkiintoista nähtävää kyllä riittää, kuten sademetsän "liaanipuita" ja jättikokoisia käpyjä. Puutarhan istutukset ovat puistomaisia ja erittäin kauniita.

Yläkuvassa oikealla on kultasiilikaktus, Echinocereus grusonii. Pylväskaktuksen lajia en tunnista.

Alakuvan kaktus lienee Cereus jamacaru monstrosus. Se on iäkäs, noin kolmen metrin korkuinen.

Kaktuskokoelmat osa 2

Cactualdea Park,  Kanariansaaret, 
Gran Canaria

Gran Canarialla sijaitsevassa kaktuspuutarha Cactualdeassa on nettitietojen mukaan jopa 1200 erilaista kaktuslajia. Minun silmiini näytti siltä, ettei eri lajeja ollut ihan niin paljon, mutta satoja erilaisia kuitenkin.

Kaktusharrastajalle tämä Gran Canarian luoteisosassa sijaitseva puutarha on ehdottomasti käymisen arvoinen. Alue ei ole kovin laaja, mutta se on hyvin hoidettu, istutukset ovat kauniita ja kasvit hyväkuntoisia. Osa kaktuksista on hyvinkin kookkaita. Vuoren rinteeltä avautuu ihastuttavia näkymiä. Puutarhassa on kahvila, jonne kaktusintoilija voi istuttaa perheensä siksi aikaa kun hän koluaa puutarhan viimeistä piikkia myöten.

Kaktuskokoelmat osa 1

Kööpenhaminan kasvitieteellinen puutarha
Copenhagen Botanical Garden

Kun kaktusharrastaja matkailee kotimaassa tai ulkomailla, mieluisia nähtävyyksiä ovat tietenkin kasvitieteelliset puutarhat ja muut kaktuskokoelmat. Ne ovat paitsi kauniita katsella, myös hyödyllisiä, sillä niissä kaktukset on varustettu nimikylteillä. Olen saanut monen hoidokkini lajin määriteltyä kasvitieteellisessä puutarhassa käynnin ansiosta.

Viereinen kuva on Tanskasta Kööpenhaminan kasvitieteellisestä puutarhasta. Se oli suljettu siellä käydessäni, mutta sukkulenttiosastoa pystyi onneksi ihailemaan ulkoa käsin.

Alakuvassa on sukkulenttiosasto ikkunan läpi kuvattuna. Kokoelma oli ilahduttavan laaja ja kaktukset hyväkuntoisen näköisiä.

Rebutia

Kuvan kaktus lienee Rebutia minuscula (syn. Rebutia senilis) tai Rebutia wessneriana.
Hoito: Helppohoitoinen. Kukkii herkästi, vaikka ei saisikaan pitkää viileää talvilepoa. Kukkii kesän aikana monta kertaa. Rykelmöi, mutta jää pienikokoiseksi.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse kokopäiväistä paahdetta. Talvetus viileässä. Kuvan yksilön etualalla olevat "päät" ovat venähtäneet liian lämpimän talvetuksen vuoksi.
Kastelu: Kohtalainen.
Multa: Normaali kaktusmulta. Kuvan kaktus viihtyy matalassa muovialtaassa, jonka pohjassa ei ole reikiä ja jossa sillä on kaverina muita rebutioita. Lannoittele, että jaksaa kukkia.

Mammillaria polythele forma nuda

Muodoltaan nuijamainen, vähäpiikkinen kaktus. Tämä yksilö on kukkinut uskollisesti joka vuosi. Sen "pää" jakautui viime kasvukaudella kahtia niin, että kukkakehiä muodostui kaksi lomittaista. En tiedä, onko se tyypillistä vai johtuuko se hoitovirheestä. Kaktuksen korkeus on nyt 20 cm.
Hoito: Helppohoitoinen, kunhan ei kastele liikaa.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei kokopäiväiseen paahteeseen. Talvetus viileässä.
Kastelu: Mammillarioiden kastelu on niukanpuoleinen. Kesähelteellä vettä voi antaa reilusti kerralla, mutta mullan pitää kuivahtaa kunnolla ennen seuraavaa kastelua. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta, johon voi lisätä tiilensiruja tai lecasoraa. 

Sairastupa osa 3

Oheisissa kuvissa on kaksi esimerkkiä kaktuksen sienitaudeista. Kokemusteni mukaan suuren ilmankosteuden aiheuttamalle sienitaudille ovat herkkiä erityisesti sileärunkoiset, kookkaat, vähäpiikkiset kaktukset.

Yläkuvassa on sienitaudista kärsivä Opuntia brasiliensis -kaktuksen (lajimääritys epävarma) lehdykkä. Sienitauti iski tähän yksilöön useana kesänä peräkkäin. Yritin ensimmäisellä kerralla hoitaa sitä sumuttamalla siihen laimennettua Lasolia, kuten eräs kasviharrastaja ehdotti. Se ei kuitenkaan tepsinyt. Raskain sydämin leikkasin kaktuksesta saastuneen latvan pois, noin 20 cm. Seuraavana vuonna jouduin jälleen leikkaamaan latvan pois. Kesällä 2011 en enää jättänyt kaktusta ulos sateisella säällä. Opuntia vietti suuren osan kesää sisätiloissa eikä sienitauti enää iskenyt.

Alakuvassa näkyy sienitautitäpliä pylväskaktuksessa, jonka lajia en ehtinyt selvittää ennen kuin jo menetin sen. Ostin tämä kaktuksen noin 30 cm korkeana, se oli melko kallis. Se altistui loppukesällä kasvihuoneessa liian viileälle ja kostealle ilmalle. Sienitäplien lisäksi runkoon ilmaantui laajoja kylmyydestä kertovia vaurioita. Surullisena jouduin poistamaan kaktuksen. Jos vielä löydän saman lajisen kaktuksen, otan sen ajoissa sisälle syksyn kylmistä sadesäistä.


Kaktuskirjoissa sienitauteja kehotetaan hoitamaan "fungicide"-aineilla. En tiedä saako niitä Suomesta; tavallisissa kukkakaupoissa niitä en ole nähnyt. Parasta on ennaltaehkäistä sienitauteja välttämällä altistusta pitkäaikaiselle kylmyydelle ja kosteudelle.

Sairastupa osa 2

Taloyhtiössämme oli toissa talvena patteriremontti, jonka aikana patterit hehkuivat täysillä eikä niitä pystynyt säätämään. Oikealla kuvassa oleva Echinopsis subdenudata tulkitsi lämmön niin, että kevät on yllättänyt ja on aika ruveta kiireesti kasvamaan. Se venyi tötterölle kuin päärynä.

Kuva havainnollistaa myös kaktusten ulkomuodon vaihtelevuutta: kaikki kolme kaktusta ovat samaa lajia, vaikka muodoltaan erilaisia. Ne on ostettu samaan aikaan, ja aluksi ne kaikki olivat saman näköisiä kuin vasemmalla oleva lättänä pallero.

Onneksi venähtänyt ulkomuoto ei ole haitannut kukkimista: venynyt kaktus tekee reippaasti kolmea kukkaa yhtä aikaa.

Sairastupa osa 1

Kaktusten kasvattaja ei valitettavasti välty menetyksiltä, ainakaan jos kokoelma on suurehko.

Ostin kuvan kaktuksen vuonna 2008. Se oli jo aika iso ja maksoi 15,90 euroa. Kesällä 2009 se kukki ahkerasti koko kesän. Kuvan ottamisen jälkeen sen laelle puhkesi koko nippu punaisia kukkia. En ole onnistunut määrittämään sen lajia - jossakin vaiheessa arvelin sitä Matucana weberbaueri flammens -lajiseksi, mutta silloin kukan kai pitäisi olla oranssi. Se saattaisi olla jokin Parodia-lajikekin.

Vuonna 2010 ruukutin sen uudestaan eikä se sinä kesänä kukkinut, minkä arvelin liian lämpimästä talvetuksesta johtuvaksi. Loppukesällä 2011 se oli huonovointisen näköinen, kutistunut. Marraskuussa huomasin siinä villakilpikirvoja. Kun vein sen syrjään hoitotoimenpiteitä varten, huomasin rungon olevan epäilyttävän lötkö. Kokeilin varovasti nostaa runkoa syömäpuikon avulla. Kaktus nousi heti kevyesti ruukusta ylös - se ei ollut juurtunut uuteen ruukkuun ollenkaan. Sillä ei ollut juuria enää ollenkaan.

Päätin poistaa kaktuksen. Leikkasin sen keskeltä halki nähdäkseni, mikä sille oli tullut. Oheisessa poikkileikkauskuvassa se näyttäisi joutuneen juurimädän uhriksi. Olen ilmeisesti kastellut sitä liikaa. Ehkä uusi multakin oli vääränlaista - liian humuspitoista.

Hildewintera aureispina

Lajimääritys epävarma. Tämä yksilö poikkeaa selvästi edellisessä kirjoituksessa esitellystä riippuvasta kaktuksesta, mutta tätäkin olen arvellut Hildewintera aureispinaksi. Kaktus on 28 cm korkea, särmiä oli nuorena 13, nyt 20. Rungon ympärysmitta on 15 cm eli kaksinkertainen verrattuna edellisen tekstin kaktukseen. Kullankeltaiset piikit ovat lyhyet, pehmeät, pulloharjamaiset. Joidenkin lähteiden mukaan Hildewintera aureispinan syn. Cleistocactus winteri.
Hoito: Helppohoitoinen. Tämä yksilö on kasvanut neljässä vuodessa 21 cm.
Sijoituspaikka: Kaktus on viime vuodet ollut kasvihuoneen aurinkoisimmalla ja lämpimimmällä ylähyllyllä ja tuntuu siinä viihtyneen. Poikasena tyytynee vähempään paahteeseen.
Kastelu: Pylväskaktusten kastelu on yleensä niukanpuoleinen ja sitä ohjetta olen tämänkin kohdalla noudattanut.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Cleistocactus winteri

Kuvassa savimaljasta roikkuva yksilö. Lajinmääritys aiheutti päänvaivaa, koska piikitys on epätasaisempi kuin useimmissa nettilähteissä olevissa kuvissa. "Häntä" ei ole kädellä koettaessa pehmeän puuhkamainen, vaan selkeän piikkinen, eikä kukka ole lohenpunainen, vaan tummemman punainen. Särmiä on 14. Kaktus teki kaksi kukkanuppua loppukesällä 2011, mutta kesä loppui kesken - toukokuussa 2012 toinen nupuista puhkesi kukaksi. Van der Neerin (2008) mukaan Cleistocactus winterin synonyymi on Hildewintera aureispina, Preston-Mafhamin (2007) mukaan kyseessä eri laji.
Hoito: Helppohoitoinen. Versot kasvaneet reipasta vauhtia.
Sijoituspaikka: Tämä yksilö on poikasvaiheen jälkeen ollut kuuman aurinkoisella, lämpimällä paikalla. Talvetus viileässä.
Kastelu: Tämän yksilön kastelu on ollut niukanpuoleinen, koska se kasvaa niukkaa kastelua vaativien kaktusten seurassa. Todennäköisesti se kuitenkin ottaisi vastaan enemmän vettä, koska kasvuvauhti kova. Bolivialaiset lajit eivät yleensä ole herkkiä liikakastelulle. Talvi kuivana.
Multa: Tämä yksilö on kasvanut meksikolaisille ruukkukavereilleen räätälöidyssä mullassa eli kaktusmullassa, jota on köyhennetty humuksesta lisäämällä tiilenpalasia ja lecasoraa. Seuraavassa ruukutuksessa laitan sen kuitenkin ravinteikkaampaan multaan, koska kasvuvauhti on kova.

Opuntia humifusa

Lajinmäärittely perustuu kaktuksen mukana olleeseen kylttiin. Kuvan yksilö on 43 cm korkea, kun kasvi määritelmän mukaan kasvaa vain noin 30 cm korkeaksi ja pensasmaiseksi. Luultavasti lehdykät ovat venähtäneet liian lämpimän talvetuksen ja valonpuutteen takia.
Hoito: Mikrokokoisten piikkien takia vaikeasti käsiteltävä. Hedelmissäkin on pieniä, ihoon tunkeutuvia piikkejä.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen. Ei tarvitse täyttä paahdetta. Talvetus viileässä. Sietää kylmyyttä hyvin; kaktuksen mukana olleen kyltin mukaan kestää -23 C. En kuitenkaan istuttaisi kaktusta ulos, koska märkyys ja kylmyys ovat tuhoisa yhdistelmä. Joku uskalikko saattaisi eteläisimmässä Suomessa istuttaa tämän kokeeksi lämpimään, hyvin ojitettuun, kuivana pysyvään paikkaan ja suojata sen talveksi.
Kastelu: Niukka. Talvella kuivana. Sain tapettua ensimmäisen yksilöni kastelemalla sen talvisaikaan; se mätäni kertalaakista.
Multa: Normaali kaktusmulta. Multaan voi lisätä tiilensiruja tai lecasoraa, mutta se ei ole välttämätöntä, jos malttaa pitää kastelun niukkana.

Myrtillocactus geometrizans

Syn.: Blue candle, Whortleberry cactus, Blue Myrtle Cactus, Raisin cactus.
Hoito: Tämä kaktuslaji on yksi suosikeistani, koska se on väriltään kaunis, kasvaa hyvin eikä liikakastelua tarvitse pelätä. Se on kotoisin Meksikosta ja voi kasvaa 5 m korkeaksi. Oheisessa kuvassa kaktusten runko näyttää kuviolliselta, mutta se johtuu salamavalosta. Luonnonvalossa vaikutelma on tasaisen sinertävä, lähes piikitön pylväs. Vahamaiseen pintaan jää sormenjäljet, jos siihen koskee.
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin paikka. Ota kaktus yöksi sisälle, jos lämpötila laskee alle +8 C. Kuvassa vasemmalla olevan yksilön vaaleat läikät ovat ikuinen muisto yöstä, jonka kaktus vietti ulkona lämpötilan käväistessä +3 asteessa. Olin kyllä lukenut, että tämä kaktus ei siedä kylmää, mutta pitihän se itse kokeilla. Useimmille muille kaktuksille ei ole mikään ongelma, jos lämpötila yöllä käväisee muutaman plusasteen liepeillä. Talvetus n. 13 C. Sietää myös talvetuksen huoneenlämmössä. Hechtin (1980) mukaan sinertävä väri edellyttää riittävää auringonvaloa, kun taas Smithin (2006) mukaan "keinotekoisen näköinen" siniharmaa sävy on seurausta auringonvalon puutteesta. Olen Hechtin kannalla. Nämä kaktukset näyttävät selvästi vihertyvän talven aikana, kesän auringossa ne ovat sinertäviä.
Kastelu: Kaktusten mittapuulla runsas. Jos muiden kaktusten kasteluväli on esim. kolme viikkoa, tälle voi antaa yhden kastelun siinä välissä. Pintamullan pitää toki kuivahtaa. Olen kastellut tätä lajia kevyemmällä kädellä kuin muita kaktuksia, mutta tiuhemmin. Tämän lajin vedentarve on helppo päätellä sen rungon muodosta: pullea, lähes särmättömän pyöreäksi muuttunut runko tarkoittaa, että vettä on kudoksissa riittävästi. Ohut, teräväsärmäinen, känkkyräiseksi muuttunut runko kertoo janosta. Talvetus kuivana. Jos kaktus talvehtii huoneenlämmössä, sitä voi kastella hitusen noin kerran kuussa.
Multa: Normaali kaktusmulta. Ruukku saa olla mieluummin muovia kuin savea, koska laji ei kesällä pidä rutikuivuudesta.

Mammillaria polythele

Lajintunnistus ei ole täysin varma. Lajimääritelmän (Preston-Mafham 2007) mukaan sivupiikkejä on 0, keskipiikkejä 2 - 4; tosin lajimääritelmän yhteydessä oleva kuvakaan ei sovi kriteereihin, ja lajikuvauksessa sanotaan lajin olevan varioiva.
Hoito: Kotoisin Meksikosta. Itselläni oleva yksilö (kuvissa sama yksilö eri ikäisenä) on ollut täysin ongelmaton, kasvanut hyvin ja kukkinut joka vuosi. Tätä kirjoittaessani kasvi on ollut talvilevolla kastelematta 2 kk, mutta siinä on edelleen kukkia.

Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei kokopäiväiseen paahteeseen. Talvi viileässä.
Kastelu: Säästeliäs, kuten mammillarioilla yleensä. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta, johon voi lisätä tiilensiruja tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Kuvan yksilö viihtyy nykyisin mammillarioiden yhteisistutuksessa, johon päästyään se on kasvanut paljon pituutta. Se on nyt 20 cm korkea, lievästi nuijamainen, halkaisijaltaan vajaa 10 cm.

Echinocactus grusonii

Syn.: Kultasiilikaktus, anopinjakkara, Golden barrel cactus.
Hoito: Kotoisin Meksikosta. Oikeaoppisesti hoidettuna kasvaa yli metrin korkuiseksi palloksi (ks. alempi kuva, jossa kasvitieteellisen puutarhan hoidokkeja). Tätä lajia voi kasvattaa huoneenlämmössä ympäri vuoden. Muuten se ei mielestäni ole helppohoitoinen, sillä se palaa Pohjois-Suomen pimeän talven jälkeen helposti kevätauringossa ja myöhemminkin kesällä, ainakin ulkona pidettynä. Jos sitä varjelee palamiselta, se venähtää valon puutteessa pitkulaiseksi. Itselläni on kaksi yksilöä, jotka molemmat ovat venähtäneet liian pylväsmäisiksi. Ylemmässä kuvassa näkyvä yksilö on 16 cm korkea eli noin 10-vuotias. Laji on myös kylmänarka. Nuoret taimet ovat erinäköisiä kuin aikuiset, mikä aloittelijoilla hankaloittaa lajin tunnistamista. Laji kukkii vasta vuosikymmeniä vanhana.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen ja lämmin. Kevätkesällä kaktus on hitaasti totutettava aurinkoon. Kuvan yksilössä on särmien välissä vaaleita viiruja merkkinä auringonpolttamista. Ota kaktus kesälläkin ulkoa sisälle, jos yöt ovat alle +8 C; liian kylmässä runkoon tulee rusehtavia läiskiä. Talvetus yli +10 C. Sietää myös talvetuksen huoneenlämpötilassa.
Kastelu: Kohtalainen. Joidenkin lähdeteosten mukaan talvellakin kastellaan hieman, joidenkin mukaan pidetään kuivana. Itse olen talvettanut n. 13 C lämmössä ja antanut 5 kk talvilevon aikana pari kertaa hieman vettä. Jos talvetus on huoneenlämmössä, kastellaan niukalti korkeintaan kerran kuussa. Silloin kasvin olisi tärkeää saada valoa, ettei se menetä pyöreää muotoaan.
Multa: Normaali kaktusmulta. Juuristo katkeilee herkästi, joten ruukuta harvoin ja varovasti. Matala, väljä ruukku on paras. Multaan voi lisätä hieman savea tai laittaa savikokkareita pinnalle.