Marraskuun unta

Kaktukset ovat nyt olleet kaksi kuukautta ilman vettä ja sisätiloissa melkein yhtä kauan. Kuivuus hillitsee niiden kasvuhaluja, vaikka lämpötila huoneessa on melko korkea (+16 - 19 C). Paras talvetuslämpötila olisi noin +10 C, mutta sellaista minulla ei ole tarjota. Kukintaan tarvitsemaansa viileyttä hoidokkini saavat keväällä ja alkukesällä kasvihuoneessa.

Kuva on otettu ulkoa ikkunan takaa. Parhaille paikoille lähimmäksi ikkunaa on aseteltu kaktuksia, joilta kukkia on varmasti odotettavissa: Mammillaria- ja Echinopsis-lajikkeita. Kauemmas ovat joutuneet kookkaat pilarikaktukset. Ajastetut kasvilamput tuovat lisävaloa alkutalven hämärään.

Viimeiset syyskukat

Syksy on ollut leuto, ja kaktusten kukinta on jatkunut pitkään. Lellikkini Leuchtenbergia principis (yläkuvassa) pyöräytti toisen kukkasatsin. Kesähelteillä kukissa on voimakas vaniljainen tuoksu, nyt tuoksua ei tuntunut juuri lainkaan. Kuitenkin Leuchtenbergian kukinta on aina tapaus, sillä suuret kauniit kukat kestävät useita päiviä. Leuchtenbergia ei äkkiseltään näytä kaktukselta, vaan ananaksen sukuiselta kasvilta. Kaktus se kuitenkin on.
Gymnocalycium baldianum -kaktuksen kukinnan ehtiminen oli sillä hilkulla. Kasvi rupesi aukomaan kukkaa vasta, kun olin siirtänyt sen talvetuspaikkaan. Siirtelin ruukkua muutaman päivän auringon mukaan itäikkunalta länsi-ikkunalle, niin että se sai ekstra-annoksen aurinkoa. Aukesihan se sitten. Tämän kaktuksen kukat ovat erikoisen väriset. Monilla Mammillaria-lajikkeilla on voimakkaan pinkit kukat ja usealla Echinopsis-lajilla hennon vaaleanpunaiset kukat, mutta tämä punaisen sävy on kokoelmassani ainoa laatuaan.


Pikkuinen Parodia ottonis, joka kukki ensimmäistä kertaa, ilahdutti kukallansa pitkään. Keltainen kukka oli suorastaan naurettavan iso itse kaktukseen nähden. Se röllötti kantajansa päällä kuin päivänvarjo.

Nämä kasvit, kaktukset, ovat siis symboli kaikelle ankeudelle, pisteliäisyydelle, epäystävällisyydelle, autiomaan kuivuudelle ja elämän kurjuudelle yleensä. Toisinkin voisi olla. Ne voisivat symboloida lämpöä, eksotiikkaa, elämänvoimaa ja piileviä mahdollisuuksia.

Liikakasteltu Rebutia

Kaktusten kantamisessa kesäpaikasta talvetuspaikkaan on se hyvä puoli, että silloin tulee tarkastettua kaikki kasvit. Kaktuksethan eivät nuupahda kuten muut viherkasvit, joten vaurioiden havaitseminen voi kestää kauan. Hoito voi olla liian myöhäistä, kun hoitaja vihdoin havaitsee kaktuksen ahdingon.

Kuvassa näkyvästä Rebutia-rykelmästä osa on mädäntynyt. Mätä osa erottuu vaaleana. Vaurio on syntynyt melko hiljattain, koska mädästä osasta sojottaa vielä kukkien jäämiä. Syynä mätänemiseen lienee liikakastelu yhdistettynä siihen, että tämä puoli kaktusta on ollut nurkan puolella varjossa. Juuret eivät sillä puolella ole kuivuneet kastelun jälkeen. Rebutiat eivät ole erityisen herkkiä liikakastelulle, mutta kosteus ja varjo on ollut tuhoisa yhdistelmä.

Mädäntynyt osa irtosi helposti käsin nyppäisemällä, loput riekaleet irroitin terävällä veitsellä. Muu osa kaktuksesta vaikutti terveeltä. Sumutin poistetun osan jättämän kuopan Bio-Kill-tuholaistorjunta-aineella villakilpikirvojen varalta ja täytin kuopan ruukun pintamullasta kaapimallani kuivalla mullalla. Uutta multaa ei syksyllä pidä mennä antamaan. Vettä ei myöskään pidä antaa. Vein astian talvetuspaikkaan ja käänsin vaurioituneen kohdan ikkunaan päin, jotta arpi kuivuisi.

Vielä virtaa - syyskuun kukkia

Syyskuu on ollut kaktuksille suosiollinen, sillä lämpötila on pysytellyt öisin selvästi nollan yläpuolella muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kaktukset muuttavat sisätiloihin sitten, kun pakkasöitä on useampi peräkkäin. Kaksi Echinopsis subdenudata -kaverusta (vasemmalla) riehaantui kukkimaan oikein urakalla. Mistähän niillä riittää virtaa? Ne ovat kukkineet jo kesällä. Samaten Hildewintera aureispina -kaktuksen häntämäinen varsi (oikealla) pukkasi kesän toisen kukkasatsin. Kaktusten aineenvaihdunta toimii parhaiten, kun päivä- ja yölämpötilan välillä on selkeä ero. Juuri sellainenhan on Suomen syyssää parhaimmillaan: aurinkoisia, lämpimiä päiviä ja viileitä öitä - eikä liikaa yhtämittaista sadetta.

Parodia ottonis

Syn.: Notocactus ottonis.
Hoito: Kotoisin Etelä-Brasiliasta, Uruguaysta, Paraguaysta ja Koillis-Argentiinasta (Preston-Mafham 1996). Pienikokoinen laji, korkeintaan 11 cm leveä. Laji on hyvin varioiva, joten lajinmääritys voi olla vaikeaa. Kuvat kaktuskirjoissa ja nettilähteissä voivat olla aivan eri näköisiä. Luulin monta vuotta, että kuvan kaktus on jokin Gymnocalycium-lajike, koska se on niin pieni. Virheellisen olettamukseni takia pidin kaktusta liian varjoisassa. Kuvan yksilö on noin 6-vuotias, 5.5 cm korkea ja 8 cm leveä, ja kukkii ensimmäistä kertaa. Kasvi panttasi nupun avautumista melkein viikon - se raotti nuppua päivittäin, mutta avasi kukan kokonaan vasta, kun koitti tarpeeksi aurinkoinen päivä. Parodia ottonista sanotaan helppohoitoiseksi, mutta pienen koon takia sen kastelussa on oltava varovainen. Tällä kaktuksella oli pari lajitoveria, jotka menetin liikakastelun takia. Ne oli istutettu isompien kaktusten seuraan eivätkä ne kestäneet isojen kaveriensa vaatimia vesimääriä.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen ja lämmin, mutta ei täyteen paahteeseen. Puolivarjokin kelpaa. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Huomioi kasvin pienuus. Jos sää on lämmin ja ruukku matala (eli multa tulee kuivamaan nopeasti), voi antaa reippaastikin kerralla, sitten ainakin parin viikon tauko. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Ruukku saa olla matala. Kuvan yksilö kasvaa Gymnocalycium-lajikkeiden kanssa.

Ferocactus setispinus kukassa

Kuvan Ferocactus setispinus kukki viime vuonna 6. elokuuta, nyt kukka aukesi 26. elokuuta. On hauska oppia eri lajikkeiden kukkimisajankohdat - silloin tietää, mitä missäkin kuussa on luvassa, jos kaikki sujuu hyvin.

Ferocactus setispinus on hauska pieni lajike. Se ei paljon vaadi, ehkä  hieman suojaa auringolta kaikkein helteisimpinä jaksoina. Kukka muistuttaa Parodia scopan kukkaa.

Elokuun lopun kukkia

Syyskuu lähestyy, mutta kasvihuone on yllättäen täynnä nuppua pukkaavia kaktuksia. Nyt jännittää, ehtivätkö ne kaikki kukkia vielä.

Yläkuvassa vasemmassa reunassa puoliksi näkyvä Leuchtenbergia principis kyhäilee kolmea kukkaa - se kukki jo kertaalleen, kunpa nämäkin nuput ehtisivät aueta! Myös peräseinän alemmalla hyllyllä "häntiään" roikottava Hildewintera aureispina päätti kukkia toiseen kertaan, nuput ovat tekeillä. Kaktus myös puskee kolmea uutta versoa niin, että ruukussa asuvat muut kaverit ovat hätää kärsimässä. Ensi keväänä Hildewintera pääsee isompiin tiloihin, näin loppukesällä sitä ei enää voi ruukuttaa.

Mammillarioihin ei juurikaan tule kiinnitettyä huomiota, koska  niiden nuppujen kehittymiseen ei liity jännitysmomenttia. Ne nyt vain kukkivat melkeinpä läpi kesän siitä isompaa numeroa tekemättä. Yläkuvassa keskellä vaaleanpunaisin kukin kukkii Mammillaria polythele. Yläkuvan oikeassa laidassa turkoosissa ämpärissä on Stetsonia coryne. Siitä on tullut yksi lellikeistäni, koska se kasvaa kiltisti ja reagoi hoitotoimenpiteisiin suopeasti. Se oli noin 15 cm korkea, kun ostin sen vuonna 2007, nyt viisi vuotta myöhemmin se on 58-senttinen.

Keskimmäisessä kuvassa oleva Parodia ottonis ei ole aiemmin kukkinut. Toivon hartaasti, että nuput ehtivät aueta. Kaktus on tänä kesänä kasvanut paljon ja tehnyt juurelleen pari poikasta. Alimmassa kuvassa oleva Gymnocalycium baldianum on tehnyt huikean monta nuppua. Aikookohan se oikeasti avata nuput, vai lupaileeko vain?

Tämän kesän kukkamenestyksen syynä lienee se, että ensinnäkin monet kaktuksista ovat nyt saavuttaneet kukkimisiän, ja toiseksi olen aiemmista kesistä poiketen pitänyt kaktukset sisällä kasvihuoneessa myös lämpimällä säällä. Käynti Tarton kasvitieteellisessä puutarhassa opetti, että kaktukset voi pitää todella lämpimissä oloissa. Olen nyt loppukesällä myös kastellut kaktuksia aiempia vuosia tiuhemmin rohkaistakseni niitä saattamaan loppuun kukkimisprojektinsa.