Pilosocereus pachycladus

Syn.: Pilosocereus azureus.
Joillakin lajin edustajilla on rungon yläosassa vaaleaa karvaa, esimerkiksi Preston-Mafhamin teoksessa (2007) kuvatulla yksilöllä. Netistä löytyy kuitenkin myös karvattomia yksilöitä, esim. cactiguide.com-sivustolta.
Hoito: Laji on kotoisin Brasiliasta, missä se voi kasvaa yli 10 m korkeaksi. Minulla olevista yksilöistä pisin on 43 cm. Laji kukkii luonnossa noin 20-vuotiaana. Kukat ovat valkoiset. (Preston-Mafham 2007.) Hechtin (1994) mukaan Pilosocereus-lajit ovat vaikeahoitoisia, mutta en ole tästä samaa mieltä. Ne eivät pärjää yhtä viileässä kuin kaktukset yleensä, mutta toisaalta ne sietävät hyvin lämpimiä talvioloja eivätkä pala helposti kevätauringossa. Minulla ei ole ollut ongelmia Pilosocereusten kanssa. Jos pystyy tarjoamaan niille kasvukaudella paljon aurinkoa, niitä ei ole vaikea hoitaa.
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin ja tuulensuojaisa paikka. Pilosocereukset ovat kylmänarkoja. Ne ovat kaktuksista viimeisenä keväällä ulos vietäviä ja ensimmäisenä syksyllä sisälle otettavia. Hechtin (1994) mukaan talvilevon aikana päivälämpötilan tulisi olla 14 - 20 C eikä yöllä saa mennä alle 10 C:n. Minulla talvetus on ollut noin 12 C:ssä yöt ja päivät.
Kastelu: Kohtalainen. Hechtin (1994) mukaan mullan pitäisi olla koko ajan hieman kosteaa ja ilmankosteudenkin olisi oltava suuri, mutta en usko että tätä ohjetta voi soveltaa Pohjois-Suomessa - täällä kesä on lyhyt, viileä ja sateinen, ja ilmankosteus tuppaa Perämeren rannikolla olemaan aina suuri. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Kuvassa Pilosocereukset ovat puolipallon muotoisessa saviruukussa, mutta ne villiintyivät kovaan kasvuun sen jälkeen, kun pääsivät yhteispesuvatiin, jossa on melko suuri multatila. Ehkä muoviastia, joka pidättää kosteutta saviastiaa pitempään, miellytti niitä. Pilosocereukset taitavat olla ryhmänä viihtyviä kasveja, kuten Mammillariat.

Kaktussymboliikkaa

Kaktukset ja ruusut ovat molemmat piikkisiä kasveja, joilla on ihanat kukat. Kaikkien kaktusten kukat eivät ole ruusunkukkien kokoisia, mutta esimerkiksi monien Echinopsis-lajikkeiden kukat muistuttavat ruusuja sekä kokonsa että ihanan tuoksunsa puolesta (kuva oikealla).

Kaktukset ja ruusut symboloivat kuitenkin melkein päinvastaisia asioita. Ruusut symboloivat väristä riippuen mm. rakkautta, intohimoa, puhtautta ja viattomuutta. Ruusunkukka esiintyy myös heraldiikassa. Esimerkiksi pikkulottien rintaneulassa ruusu symboloi urheutta, rohkeutta ja voittoa.

Löysin netistä artikkelin, jonka mukaan kukkien kielessä kaktukset symboloivat lämpöä ja rakkautta. Ikävä kyllä olen huomannut, että arkielämässä kaktuksia käytetään usein symboloimaan kielteisiä asioita. Kaikki kaktukset eivät ole piikkisiä, mutta piikkisyys on se ominaisuus, joka kaktusten kohdalla aina nostetaan esiin. Ruusuille se annetaan anteeksi. Kun deodoranttimainoksessa halutaan kertoa, että tämä tuote pehmentää kainaloiden ihon, mainoksen nainen heittää kaktuksen roskiin (!) ja samalla todetaan: Hyvästit sängelle! Ruusua ei tietenkään heitetä roskiin, vaikka sekin on piikkinen.

Alimmassa kuvassa on taulu, jossa kaktuksia on käytetty symboloimaan arjen lohduttomuutta tai menetettyä rakkautta. Kuvassa oleva valoläikkä johtuu salamavalosta.

Elokuvassa Pretty woman naispääosaa esittävä Julia Roberts yrittää tehdä vaateostoksia hienossa putiikissa, jossa häntä kohdellaan huonosti. Putiikki on sisustettu muovikaktuksilla. Toivon kovasti, että sisustusvalinta johtuu siitä, että  Los Angelesissa kaktuksia pidetään hienostuneina kasveina - mutta pelkäänpä pahoin, että ne ovat interiöörissä symboloimassa henkilökunnan piikikkyyttä.

Ruusulle annetaan anteeksi myös se, että se vaatii paljon hoitoa ja lannoitusta. Ehkä se juuri siksi symboloikin rakkautta? Mutta kyllä kaktuskin on hyvä rakkauden symboli: se on sitkeä, urhea, vähään tyytyvä ja kukkii ihanasti, joskin kukinta on usein lyhytaikainen. Kaktuksen hoito on pitkäaikainen projekti, kuten hyvä rakkaussuhdekin.

Ruusuja ei myöskään pidetä vitsikkäinä. Kaktuksiin valitettavasti tökitään ylimääräisiä koristeita, kuten silmiä ja kuivakukkia. Joulun alla näin myytävänä tonttuasuun puettuja pikkukaktuksia - eiväthän ne raukat edes saaneet valoa tonttupukunsa alla! Huumorissa ei toki ole mitään pahaa, minun puolestani kaktukset saavat kernaasti symboloida huumoria, kunhan muistetaan, että ne ovat eläviä kasveja.

Echinocereus

Oletan, että kuvan kaktus on Echinocereus laui. Minulla on kaksi yksilöä. Kuvan yksilö on 10 cm korkea ja siinä on 15 särmää. Toinen yksilö on 14 cm korkea, siinä on 13 särmää ja sen piikit ovat punertavammat kuin ensin mainitulla yksilöllä, mutta oletan tämän olevan yksilöllistä vaihtelua. Rungon alaosassa piikit ovat huomattavan pitkiä molemmilla yksilöillä. Jälkimmäinen ei kyllä täysin sovi lajimääritelmään: desert-tropicals.com-sivuston mukaan E. lauilla on 14 - 16 särmää ja pituus max. 10 cm. Jos lajinmäärittely on oikea, kukat ovat hempeän vaaleanpunaiset. Nämä eivät ole vielä kukkineet.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, lämmin ja ilmava. Talvi viileässä 5 - 10 C.
Kastelu: Niukanpuoleinen, lämpimällä säällä kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on lisätty tiilensiruja ja lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan sekä hieman savea; näin jäljitellään niiden luontaista mineraalipitoista, vähähumuksista kasvualustaa. Saviruukku on muoviruukkua parempi, jos omaat taipumusta liikakasteluun.

Echinocereus

Arvelen kuvan kaktuksen olevan Echinocereus rayonesensis. Tosin tällä yksilöllä on 17 särmää, vaikka lajimääritelmän (van der Neer 2008) mukaan niitä kuuluisi olla 10 - 15. Jos lajinmäärittely on oikea, kukat tulevat olemaan voimakkaan tai tumman pinkit ja niissä on keltainen keskus. Kuvan kaktus ei ole vielä kukkinut. Se on 13.5 cm korkea ja ainakin 4-vuotias. Se on ollut minulla 2 vuotta. Kaikissa areoleissa ei ole kovin pitkiä keskipiikkejä, mutta siellä täällä törröttää n. 3 cm pitkiä, jäykkiä, tummapäisiä keskipiikkejä.
Hoito: Echinocereus-lajikkeita kehutaan kaktuskirjoissa, koska ne ovat käytännöllisesti pienikokoisia, mutta tekevät näyttäviä, värikkäitä kukkia. Hechtin (1994) mukaan Echinocereukset ovat helppohoitoisia. Echinocereus rayonesensis on kotoisin Meksikosta, missä se kasvaa kalkkikivimaassa. Laji rykelmöi, yksittäiset rungot ovat 12 - 28 cm korkeita. (Preston-Mafham 2007.)
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin ja ilmava paikka. Talvi viileässä 5 - 10 C. 
Kastelu: Niukanpuoleinen, mutta lämpimällä säällä kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on lisätty tiilensiruja ja lecasoraa sekä hieman savea. Tällä tavoin yritetään jäljitellä kaktuksen luontaista mineraalipitoista, vähähumuksista kasvualustaa.

Trichocereus bridgesii

Joidenkin lähteiden mukaan syn.: Echinopsis bridgesii, Echinopsis lageniformis. Kuitenkin esim. van der Neerin (2008) teoksessa kuva Echinopsis brigdesii -lajista on tyystin erinäköinen ja korkeus- ym. tiedot poikkeavat.
(Teksti päivitetty 7.7.2012.) Rykelmässä on neljä runkoa, joista pisin on 15 cm. Särmiä 5 - 6. Joissakin areoleissa vain yksi piikki, joissakin 5 piikkiä. Väri on heleänvihreä, hieman samettisen näköinen. Rungon alaosassa oli vaurioita jo ostaessa (ostin, koska en ollut nähnyt muita tämän näköisiä yksilöitä).
Hoito: Laji on nettilähteiden mukaan nopeakasvuinen ja kasvaa korkeaksi: Wikipedian mukaan 2 - 5 metriä korkeaksi, kadasgarden.com-sivuston mukaan 3 - 4 m korkeaksi. Lajia käytetään varttamiseen (Poom 2012). Kuvassa olevan yksilön kasvu on käynnistyi vastahakoisesti, vasta viime kesänä kunnolla.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo. Ei kaipaa täyttä paahdetta. Talvi viileässä. Kadasgarden.com-sivuston mukaan kestää jopa -2 C lyhyen aikaa, jos on kuiva, mutta en kyllä täkäläisessä kosteassa ilmanalassa kokeilisi niin alhaista lämpötilaa.
Kastelu: Kohtalainen. Ei kestä pitkäaikaista märkyyttä. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on lisätty esim. soraa ja mineraalipitoisia aineksia läpäisevyyden parantamiseksi.

Kaktusniksit osa 3

Kaktukset vihersisustuksessa

Oheisen kuvan aistikas puutarhatonttu kaktuksineen on kuvattu Teneriffalla, missä se somisti paikallisen talon parveketta. Kaktukset käyvät mainiosti somisteeksi niin pihalle kuin parvekkeelle. Kuvan kaktus on Echinocactus grusonii eli anopinjakkara. Keväällä se palaa herkästi, joten se on totutettava aurinkoon varovasti.

Hyvää joulua! Merry Christmas!

Ferocactus diguetii

Hoito: Lajinmääritys ei ole täysin varma. Näillä kaveruksilla on 8 sivupiikkiä ja 1 keskipiikki. (Sivupiikkien määrä ei täsmää Ferocactus glaucescens -lajiin, silloin sivupiikkejä pitäisi olla 6 - 7.) Kuvan yksilöt ovat olleet minulla neljä vuotta. Arvioin ne noin 8-vuotiaiksi. Ne ovat korkeudeltaan ja leveydeltään 10 - 12 cm. Särmiä on 13.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen ja lämmin, mutta ei täyteen paahteeseen. Oikeanpuoleisessa yksilössä näkyy vaaleita palovammatäpliä rungon alaosassa. Kasvia tulee suojata paahteelta etenkin keväällä. Ferocactukset eivät pidä kylmän ja kostean yhdistelmästä, joten ota ne sisälle, jos sää on pitkään viileä ja sateinen. Talvi viileässä noin 10 C.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Ferocactusten kastelu aloitetaan keväällä muita kaktuksia myöhemmin, vasta maaliskuun lopulla tai huhtikuussa. Talvi kuivana.
Multa: Ferocactukset tarvitsevat läpäisevän mutta ravitsevan mullan. Lisää tavalliseen kaktusmultaan tiilensiruja ja/tai lecasoraa sekä hieman savea. Savikokkareita voi laittaa myös mullan pinnalle. Olen käyttänyt tavallista sinisavea, jota olen kaivanut pihalta. Ferocactukset ovat matalajuurisia, joten ruukun ei tarvitse olla syvä. Kuvan yksilöt viihtyvät Ferocactusten yhteispesuvadissa, tosin ahtaus alkaa vaivata. Kirjoissa neuvotaan pesemään pois areoleihin ja piikkien juureen mahdollisesti tuleva musta "mönjä", mutta itse en ole sitä joutunut vielä tekemään.

Ferocactus histrix

Syn.:  Ferocactus hystrix, Electrode cactus 
Hoito: Laji on kotoisin Meksikosta. Se voi kasvaa 1.2 m korkeaksi ja 80 cm leveäksi (van der Neer 2008). Laji kukkii 8-12-vuotiaana, kukat ovat keltaiset (Preston-Mafham 2007). Tämä yksilö on arviolta noin 7-vuotias eikä ole vielä kukkinut. Tällä yksilöllä on 13 särmää, korkeus ja leveys suunnilleen sama, 12.5 cm. Aikuisella yksilöllä on Subikin (2004) mukaan 20 - 40 särmää. Piikkien määrä ei täsmää Preston-Mafhamin (2007) lajimääritelmään, mutta siihen ei täsmää myöskään tuon määritelmän yhteydessä oleva kuva.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen ja lämmin, mutta ei täyteen paahteeseen. Keväällä tarvitsee suojaa auringolta, muuten runkoon voi tulla vaaleita palovammalaikkuja. Ferocactukset eivät pidä kylmän ja kostean yhdistelmästä, joten ota ne sisälle, jos sää on pitkään viileä ja sateinen (Lamb 1991). Talvi viileässä noin 10 C.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Ferocactusten kastelu aloitetaan keväällä myöhemmin kuin muiden kaktusten kastelu, vasta maaliskuun lopulla tai huhtikuussa. Talvi kuivana.
Multa: Läpäisevä mutta ravitseva multa; kaktusmulta, johon on lisätty tiilensiruja tai lecasoraa sekä hieman savea. Savikokkareita voi laittaa myös mullan pinnalle. Ferocactukset ovat matalajuurisia, joten ruukun ei tarvitse olla kovin syvä. Kuvan yksilö viihtyy Ferocactusten yhteispesuvadissa, joka tosin on käymässä ahtaaksi. Ferocactuksiin saattaa muodostua tummaa "mönjää" areoleihin ja piikkien juureen, se neuvotaan kirjoissa pesemään pois; itse en ole vielä joutunut sitä tekemään.

Mammillaria

En ole vielä tunnistanut kuvan Mammillaria-lajiketta. Se voisi olla Mammillaria magnifica kokonsa ja nopeakasvuisuutensa puolesta, mutta alin piikki ei ole koukkupäinen, kuten M. magnificalla lajimääritelmän mukaan on. Minusta se näyttää Mammillaria rhodantha subsp. pringlei -lajilta, mutta piikkien määrä ei täsmää mammillarias.net-sivuston määrittelyyn.
Minulla on näitä kaksi. Isompi yksilö on 23 cm korkea (M. rhodantha ssp. pringlei saisi olla vain 15 cm korkea), hitusen nuijamainen, päästä halkaisija yli 10 cm. Runko on vaaleanvihertävä. Keskipiikkejä on 4, ne ovat kellertävät, kaarevat ja noin 3 cm pitkiä. Sivupiikkien määrää on vaikea laskea, mutta niitä on toistakymmentä. Areolit villavat, villaa myös areolien välissä.

Hoito: Täsmennän hoito-ohjeita, kun laji selviää. Kuvan yksilö on kasvanut nopeasti ja vaivattomasti ilman mitään ongelmia.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on lisätty tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyden parantamiseksi.

Gymnocalycium

En ole vielä tunnistanut kuvan kaktusta. Oletan sen olevan jokin Gymnocalycium. Se on ainakin 3-vuotias. Korkeus on 4.5 cm ilman piikkejä, halkaisija 6.5 cm. Se ei ole vielä kukkinut. Gymnocalycium pflanzii? Gymnocalycium schickendantzii? Gymnocalycium tillianum?
Hoito: Täsmennän hoito-ohjeita, kun laji selviää.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo, mutta ei täyteen paahteeseen. Gymnocalyciumit kasvavat luonnossa usein pensaiden ja ruohon varjossa. Talvi viileässä 5 - 10 C.
Kastelu: Kohtalainen. Huomioi kaktuksen pieni koko. Gymnocalyciumit ovat usein pienikokoisia. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Ruukku saa näin pienellä yksilöllä olla matala.

Kaktusniksit osa 2

Kaktustaimien suojaaminen auringolta

Kaktuksenpoikaset voi suojata auringonpaahteelta esimerkiksi seuraavilla konsteilla:

- jäätelöannoksiin tarkoitetut päivänvarjot
- paperinenäliina löyhästi taimien päälle
- ikkunalasiin teipattu paperiarkki
- isommalla kaktuksella varjostaminen
- kauemmas ikkunasta asettaminen
- avatun kirjan asettaminen pystyyn taimien ja ikkunan väliin

Varjostaminen on tarpeen erityisesti keväällä.

Mammillaria

En ole vielä tunnistanut kuvan kaktusta. Olen pitänyt sitä Mammillaria spinosissima -lajisena, mutta piikit eivät täsmää lajimääritelmään. Punertavia keskipiikkejä on 6, vaaleampia sivupiikkejä noin 14. Kuvan yksilö on ainakin 13-vuotias, yksiversoinen, runko on 40 cm pitkä. Herbelin (1980) mukaan M. spinosissimalla on 20 - 30 sivupiikkiä ja 7 - 15 keskipiikkiä, rungon korkeus 30 cm. Mammillarias.net-sivuston mukaan M. spinosissima ssp. spinosissimalla on 12 - 15 keskipiikkiä. M. spinosissima ssp. tepoxtlana täsmäisi kyseisen sivuston mukaan piikkien sekä korkeuden osalta paremmin.
Kuvan yksilö ei ole kukkinut niiden neljän vuoden aikana, jotka se on ollut hoidossani. Rungossa on keskellä kapeampi kohta. Luultavasti se on parina vuonna saanut hyvin niukalti vettä.
Hoito: Täsmennän hoito-ohjeita, kun laji varmistuu.
Sijoituspaikka: Mammillarioiden sijoituspaikka on aurinkoinen ja lämmin, mutta ne eivät yleensä kaipaa täyttä paahdetta. Talvi viileässä noin +10 C.
Kastelu: Kohtalainen tai niukahko. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on lisätty tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Kuvan yksilö asuu Mammillarioiden yhteisastiassa.

Kaktusniksit osa 1

Kaktusten kuivattaminen

Jos kaktus jostakin syystä on saanut liikaa vettä ja pelkäät sen menehtyvän, voit yrittää kuivattaa sen multaa. Tässä konsteja:

1. Jos multa ei ole kovin märkää, voi riittää, että kaktuksen laittaa lämpimään ja kuivaan paikkaan. Esimerkiksi jos ulkona on sateista, ota kaktus sisälle. Tuulinen sää kuivattaa myös.
2. Jos multa on hyvin märkää, nosta kaktus varovasti pois ruukusta ja anna multapaakun kuivaa esim. sanomalehden päällä useita vuorokausia tai jopa viikko. Älä tällöin anna auringon porottaa kaktukseen. Kun multa on kuivunut, ruukuta kaktus takaisin. Jos on loppukesä tai syksy, älä lisää uutta multaa, ettei kaktus rupea kasvamaan.
3. Saunottaminen matalassa lämmössä käy keinoksi, jos kaktuksia on paljon. Olin juuri kolme päivää aiemmin kastellut kuvassa olevat kaktukset perusteellisesti, kun sää yllättäen muuttui sateiseksi. Nämä kaktukset olivat paikassa, jossa ne saivat vesikuuron niskaansa ennen kuin ehdin siirtää ne suojaan. Multa oli litimärkää. Pelkäsin, etteivät ne kestä kahta voimakasta kastelua muutaman päivän välein. Niinpä lämmitin niille saunan noin 40 asteeseen. Siellä ne saivat kuivatella muutamia tunteja, kunnes ruukut tuntuivat vähän kevyemmiltä.

Parodia

En ole vielä tunnistanut kuvan kaktusta. Se ei ole vielä kukkinut. Oletan, että se on Parodia. Se on korkeudeltaan 5.5 cm, halkaisija n. 5 cm. Se on ollut minulla useita vuosia ja kasvanut sinä aikana vain muutamia senttejä lähinnä pystysuuntaan. Areolit ovat 23:ssa rivissä. Keskipiikit punertavat, niitä näyttäisi olevan 2 - 3, alin on vankin. Sivupiikit vaaleat, päistä tummemmat, niitä on noin 11 - 13. Napa on selvästi sisäänpainunut.









Parodia mammulosa ssp. eugeniae? Parodia fusca? Parodia rutilans? Parodia tabularis?
Hoito: Täsmennän hoito-ohjeita, kunhan laji selviää. Hoidossa ei ole ollut ongelmia. Kaktus on ollut aurinkoisella paikalla, saanut kohtuullisesti vettä ja ollut talvella kuivana viileässä. Multana on ollut normaali kaktusmulta.

Kaktuskokoelmat osa 7

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, Helsinki

Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemessä ei ole kaktuskokoelmiltaan suuren suuri, sillä sukkulenttiosasto painottuu muihin mehikasveihin. Ilokseni löysin kuitenkin Melocactus neryi -rykelmän, jonka avulla tunnistin oman Melocactus-yksilöni lajin. Tulin valtavan kateelliseksi tuosta hienosta rykelmästä, jonka kyltti kertoi olevan vuodelta 2002 - itselläni on ollut täysi työ pitää hengissä yksi vaivainen Melocactus neryi -palleroinen. Vuosilukumerkintä nimikylteissä on mainio asia, siitä harrastaja saa käsityksen, kuinka kauan aikaa vaaditaan kaktuksen kasvamiseen sellaisiin mittoihin. Esimerkiksi kookas Opuntia leucotricha eli partaopuntia on vuodelta 1970. Sen tunnistaa "partaisesta" alarungosta.

Mammillaria albilanata ssp. albilanata

Kuvan yksilö on noin 6-vuotias. Se ei ole vielä kukkinut. Se on 8 cm korkea, halkaisija 6 - 7 cm. Sivupiikkejä on noin 18 ja keskipiikkejä 2 - 4. Lajinmääritys perustuu siihen, että Mammillarias.net-sivuston mukaan lajilla on 2 - 4 keskipiikkiä. Lähikuvasta näkyy, että oikealla alakulmassa olevassa areolissa on 4 keskipiikkiä. Jos kyseessä olisi Mammillaria supertexta, keskipiikkejä olisi vain 2.
Hoito: Kaikki Mammillaria albilanata -lajikkeet ovat helppohoitoisia (Preston- Mafham 2007). Tämä laji kasvaa hitaasti eikä sitä saisi hoputtaa, koska silloin piikkien tiiviys ja muoto kärsivät (Mammillarias.net; sivulla viitataan Pilbeamiin).
Sijoituspaikka: Täysi aurinko. Kuvan yksilö on ollut kasvihuoneen lämpimimmällä ylähyllyllä. Ei ole kylmänarka, kestää lyhytaikaisesti jopa -4 C (Mammillarias.net); en kuitenkaan kehota tietoisesti jättämään alle 0 C lämpötilaan. Talvi viileässä n. 10 C.
Kastelu: Niukanpuoleinen jo senkin takia, ettei kasva liian nopeasti. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon on lisätty tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Yleensä Mammillariat viihtyvät yhteisruukussa, mutta tätä lajia pidän yksilöruukussa, koska silloin se on helpompi sijoittaa kaikkein aurinkoisimmille paikoille: kasvihuoneen ylähyllylle tai amppelitelineeseen.

Mammillaria

Hoito: En ole vielä tunnistanut kuvan Mammillaria-lajiketta. Sen piikit ovat tiiviit, mutta hieman ulkonevammat kuin Mammillaria matudae -lajilla, keskipiikkejä on useampia. Minulla on tätä lajia kaksi yksilöä, toinen on yksittäinen verso, toinen neljän verson rykelmä, jossa pisin verso 17 cm. Yksittäisen verson kasvuvauhti on ollut paljon nopeampi kuin rykelmän. Laji on uuttera kukkija, kukkii useita kertoja huhtikuusta syyskuuhun.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen.
Multa: Kaktusmulta, johon lisätään tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Mammillariat viihtyvät yhteisistutuksissa.

Mammillaria

Oheisessa kuvassa on kaksi melkein samannäköistä Mammillariaa. En ole vielä tunnistanut, mitä lajia ne ovat. Vasemmanpuoleista arvelen Mammillaria magnimamma -lajiseksi; silloin sillä on vaaleankeltaiset kukat, kun se aikanaan kukkii. Tai kyseessä voi olla jokin seuraavista: Mammillaria carnea (kukat kalpean vaaleanpunaiset); Mammillaria compressa (kukat voimakkaan pinkit); Mammillaria karwinskiana (kukat vaaleanpunervaraitaiset). En tiedä vielä, ovatko kaktukset samaa vai eri lajia.

Vasemmanpuoleisen kaktukset mamillit ovat paljon suuremmat, piikit jykevämmät, nukkaa on mamillien päässä runsaasti ja niukemmin mammillien välissä. Oikeanpuoleisessa kaktuksessa nukkaa on enemmän mamillien välissä ja mamillit vaikuttavat menevät kierteisesti. Molempien kaktusten piikeissä on tummempi pää ja alin piikki on pisin. Molemmat tekevät versoja rungon alaosaan. Oikeanpuoleisessa on useimmiten 6 lyhyempää piikkiä ja yksi pitempi, joka vaikuttaa keskipiikiltä. Vasemmanpuoleisessa on 4 - 6 lyhyempää ja yksi pitempi piikki, joka joissakin areoleissa vaikuttaa keskipiikiltä, mutta ei kaikissa.

Hoito: Mammillarioiden tyypillinen hoito, kunnes laji selviää.
Sijoituspaikka:  Aurinkoinen, mutta ei tarvitse täyttä paahdetta. Talvi viileässä.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Annettava kuivua kastelujen välillä. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon lisätään tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Mammillariat viihtyvät yhteisistutuksissa.

Mammillaria hahniana ssp. woodsii

Syn.: Mammillaria woodsii.
Teksti päivitetty 15.7.2012.
Preston-Mafhamien (1996) teoksessa myös Mammillaria brauneana muistuttaa tätä kaktusta, mutta M. brauneanan alaosa ei ole yhtä karvainen kuin tällä lajilla.
Hoito: Laji on kotoisin Meksikon Guanajuatosta. Se on pienikokoinen, 6 cm korkea ja 8 - 10 cm leveä (Hecht 1982); mammillarias.net-sivuston mukaan 5 cm korkea ja max. 8 cm leveä, mutta viljelyssä jopa yli 25 cm. Kuvan yksilö on noin 6-vuotias, 5.5 cm korkea ja 8.5 cm leveä. Se kukki 6-vuotiaana ensimmäistä kertaa. Voimakkaan pinkeissä kukissa on tummemman pinkki keskiraita. Hoidossa ei ole ollut ongelmia.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen ja lämmin, mutta ei kaipaa täyttä paahdetta. Puolivarjokin käy. Mammillariat eivät ole erityisen kylmänarkoja, joten ei haittaa, jos kesällä ulkona lämpötila käy esim. 4 C:ssä yön aikana. Talvi viileässä.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Huomioi kasvin pieni koko. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon voi lisätä tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan varsinkin, jos kasvi asuu isossa yhteisruukussa. Kuvan yksilö asuu pesuvadissa kolmen muun Mammillarian kanssa.

Parodia

Hoito: En ole vielä tunnistanut kuvan Parodia-lajiketta. Siinä on 16 särmää. Sivupiikkejä on 11, vankempia keskipiikkejä 4. Piikkien päät tummat. Kaktus on ollut minulla 4.5 vuotta, jona aikana se on kasvanut 5 cm korkeasta 10 cm korkuiseksi. Leveys on hieman korkeutta isompi. Kaktus ei ole vielä kukkinut. Hoidossa ei ole ollut ongelmia. Kasvu tuntuu hitaalta, mutta se voi johtua liiasta kuivuudesta, koska aluksi pidin kaktusta vähällä vedellä.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo. Useimmat parodiat eivät kaipaa täyttä paahdetta. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Kuvan yksilö viihtyy Parodioiden yhteisaltaassa, jossa multatila n. 8 cm syvä. Astian pohjassa ei ole reikiä.

Parodia chrysacanthion

Hoito: Laji on kotoisin Argentiinasta. Pienikokoinen, leveys ja korkeus max. 12 cm. Piikit ovat kullanväriset, mutta ne voivat olla myös valkeita. Kukkii keväällä heti talvilevon päätyttyä.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, lämmin. Talvi viileässä +4 - +10.
Kastelu: Niukanpuoleinen. Talvi kuivana. Kuvan yksilö kuoli ilmeisesti liikakasteluun; luultavasti se sai liikaa vettä talvilevon jälkeen. Myös sitä edeltänyt yksilö mätäni. Tämän johdosta olen pitänyt alakuvassa näkyvää, vielä jäljellä olevaa yksilöä niukalla kastelulla. Alakuvan yksilö on 8 cm korkea ja voi hyvin.
Multa: Normaali kaktusmulta, johon voi lisätä tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Alakuvan yksilö asuu Parodioiden yhteisastiassa, mutta kastellessa lorotan vettä enimmäkseen astian toiselle laidalle ja vain vähän suoraan tämän kaktuksen lähelle.

Parodia magnifica

Hoito: Kotoisin Etelä-Brasiliasta. Ylemmän kuvan rykelmän päät ovat sinertäviä, alemman kuvan kaksi yksittäin kasvavaa yksilöä puhtaanvihreitä, mutta mielestäni molemmat ovat Parodia magnifica -lajin variantteja. Kukat ovat keltaiset, mutta yksikään kuvan kaktuksista ei ole vielä kukkinut. Yläkuvan rykelmä on 22 cm leveä. Siitä on poistettu yksi pää, joka oli haljennut liikakastelun takia. Se toipui leikkauksesta hyvin. Alakuvan yksilöt ovat halkaisijaltaan n. 15 cm. Laji on helppohoitoinen, koska se sietää kasvattajan virheitä ja tyytyy Pohjois-Suomessa tarjolla olevaan valoon.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo; ei täyteen paahteeseen. Saattaa tarvita varjostusta keväällä. Ei ole erityisen kylmänarka, mutta ei pidä kylmän ja kosteuden yhdistelmästä. Talvetus viileässä (6)7 - 10 C; toisaalta Slaban (1992) mukaan alle 10 C lämpötila yhdistettynä kosteuteen voi aiheuttaa sienitaudin, joka ilmenee tummina täplinä. Turvallinen talvipaikka on siis +10 ja kuiva ilma.
Kastelu: Kohtalainen. Saa olla melko tasainen kosteus, ei pitkiä rutikuivia kausia. Jos saa liikaa vettä, pää voi haljeta pystysuunnassa (samaan tapaan kuin Parodia leninghausii). Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Pilosocereus glaucochrous

Hoito: Laji on kotoisin Brasiliasta, missä se kasvaa 1 - 5 m korkeaksi (van der Neer 2008). Kuvan yksilö on 30 cm korkea, ohut runko on halkaisijaltaan 3 cm. Särmiä on juurella 7, mutta ylempänä rungossa 5. Juurella kasvaa pieni 5.5 cm kokoinen sivuverso. Latvassa on enemmän karvaa kuin rungon alaosassa. Piikit ovat lyhyet, sivupiikkejä noin 6, keskipiikkejä 1, kaikki vaaleita. Kasvi on ollut minulla kaksi vuotta, mutta se on lähtenyt kasvuun hyvin varovaisesti.
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin paikka. Kuvan yksilö on ollut kasvihuoneen lämpimimmällä ylähyllyllä. Pilosocereukset ovat kylmänarkoja. Ota kaktus sisälle, jos yöt ovat kylmiä. Talvetus yli 10 C, mielellään 13 C.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Echinofossulocactus

Syn. Stenocactus.
En ole vielä tunnistanut kuvan lajiketta. Se saattaa olla Echinofossulocactus lamellosus (Echinofossulocactus lamellosus v. hastatus) tai Echinofossulocactus crispatus, joka on hyvin muunteleva laji. Tällä yksilöllä on 32 särmää. Se on noin 5-vuotias ja 8 cm korkea ilman piikkejä. Se on kasvanut kolmessa vuodessa 4,5 cm. Se ei ole vielä kukkinut. Echinofossulocactukset ovat kotoisin Meksikosta.
Sijoituspaikka: Puolivarjo tai aurinkoinen, mutta ei täyteen paahteeseen. Talvi viileässä.
Kastelu: Kesällä kohtalainen tai runsaanpuoleinen, ei viihdy pitkiä kausia rutikuivana kesällä. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Areolit piikkeineen irtoavat helposti, joten käsiteltävä hellävaroen.

Polaskia chichipe

Syn.: Lemaiocereus chichipe.
Hoito: Yläkuvan yksilö on hankittu vuonna 2008, jolloin se oli 11 cm korkea. Se on kasvanut kolmen vuoden aikana 12 cm ja on nyt 23 cm korkea, hieman viisto. Siinä on 7 särmää. Lajilla on särmiä Hechtin (1982) mukaan 7 - 9 tai enemmänkin, Herbelin (1980) mukaan tavallisesti 9, desert-tropicals.com-sivuston mukaan 9 - 12, Puupposen (1962) mukaan 11 - 12. Hyvä tuntomerkki on rungon kirjavuus nuorella yksilöllä. Laji on kotoisin Meksikosta ja voi kasvaa 5 m korkeaksi. Kaktus on helppohoitoinen. Kukintaa ei kannata odotella, kuten ei pylväskaktuksilla yleensäkään.
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin. Kuvan yksilö on ollut kasvihuoneen lämpimimmällä ylähyllyllä. Puupposen (1962) mukaan laji ei siedä kesälläkään ulos viemistä, mutta minulla se on kyllä ollut ulkona tuulensuojaisessa paikassa lähellä tuuletusikkunaa, josta virtaa lämmintä ilmaa. Talvetus min. 12 - 13 C. Pärjää talven myös huoneenlämmössä, valoisassa paikassa.
Kastelu: Niukanpuoleinen tai kohtalainen. Talvi kuivana. Jos talvehtii huoneenlämmössä, voi antaa muutaman kerran hieman vettä.
Multa: Normaali kaktusmulta. Mielestäni pylväskaktukset on helpompi istuttaa yksilöruukuihin eikä yhteisistutuksiin, koska yksittäiset ruukut kuivuvat nopeammin ja siten liikakastelun vaara vähenee. Yksittäiset ruukut on myös helpompi sijoittaa lämpimille paikoille, esimerkiksi amppelitelineeseen tuuletusikkunan viereen.

Esittelen tässä myös toisen kaktuksen. Saattaisikohan myös alemman kuvan kaktus olla Polaskia chichipe, vaikka se on selvästi erinäköinen kuin ylempi yksilö? Siinä on kuusi särmää, väri on sinertävän vihreä. Hopeanvivahteinen kuviointi on selvästi heikompi kuin yläkuvan yksilöllä. Runko on selvästi vantterampi kuin yläkuvan yksilöllä. Rungon juuri on hieman kierteellä. Piikit ovat samantapaiset kuin yläkuvan yksilöllä, mutta areolien väli on selvästi suurempi eli ne ovat harvemmassa. Kaktus on hankittu vuonna 2007 noin 10 cm korkeana. Se on kasvanut neljässä vuodessa 11.5 cm eli on nyt 21.5 cm korkea ilman piikkejä. Yleensä en istuta kaktuksia huvittaviin ruukkuihin, mutta tämä kaktus ei ole ollut moksiskaan jouduttuaan viime keväänä savimaljakkoon. Saapa nähdä, onnistuuko mullanvaihto ensi keväänä maljakkoa rikkomatta.

Stenocereus thurberi

Syn.: Marshallocereus thurberi.
Hoito: Tämä pylväskaktus on helppo tunnistaa areoleista, jotka ovat kuin pikkuisia ruskeita samettitäpliä. Laji on kotoisin USA:n Arizonasta ja Meksikosta, missä kasvaa 1 - 8 metriä korkeaksi (Preston-Mafham 2007). Kuvan yksilö on aloittanut kasvunsa hitaasti: se on ollut minulla kolme vuotta, mutta on vasta 12 cm korkea ilman piikkejä. Tässä yksilössä on 12 särmää, mutta niitä voi olla jopa 19 (van der Neer 2008).
Sijoituspaikka: Aurinkoinen ja lämmin, mutta ei kaipaa täyttä paahdetta. Keväällä nuori yksilö voi tarvita varjostusta. Talvi viileässä.
Kastelu: Cereusten kastelu on niukanpuoleinen tai kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Ainakin kuvan yksilöllä on pienet juuret. Olin aikeissa ruukuttaa kaktuksen isompaan ruukkuun viime kesänä, mutta juurien vähäpätöisyyden takia se pääsi entiseen ruukkuunsa uudella mullalla.

Lähteet ja kirjallisuutta

Internet-sivut

www.mammillarias.net - hyvä Mammillarioihin erikoistunut sivusto
cactiguide.com - esitellyistä lajeista useita kuvia, mikä helpottaa tunnistamista
www.desert-tropicals.com/Plants/Cactaceae/ - ohjeet eivät päde Suomessa, mutta tunnistuksessa voi käyttää
www.kadasgarden.com

Kokeile myös Googlea: kirjoita hakukenttään kaktuksen nimi lainausmerkkien sisään, esim. "Cleistocactus strausii" ja paina sitten sivun yläosasta kohtaa Kuvahaku. Kaikki esille tulevat kuvat eivät esitä haluttua lajia, mutta alkupäässä yleensä on hyviä kuvia.

Lehtiartikkelit

Ritanen-Närhi, Paula: Aavikon aarteet. Kotiliesi 2/2010, 58-61. Pohjalaisen kaktusharrastajan haastattelu.
Tuisku, Teija: Kaktus poikineen. Kotipuutarha 1/2006, 22-28. Pohjalaisen kaktusharrastajan haastattelu.
Tynys, Outi: Mullanvaihto on turhaa! Kotipuutarha 1/2012, 36-39. Asikkalalaisen kaktusharrastajan haastattelu.
Tynys, Outi: Piikkien pauloissa. Kotipuutarha 7/2007, 38-41. Taipalsaarelaisen kaktusharrastajan haastattelu.
Valste, Juha: Aavikko kukkii. Suomen Luonto 3/2009, 60-66. Kaktuksia Lounais-Yhdysvalloissa.

Kirjat

Kirjoissa annetuissa kaktusten hoito-ohjeissa on suuria eroja sen mukaan, millainen ilmasto kirjoittajan kotimaassa vallitsee. Mielestäni luotettavimpia ohjeita annetaan suomalaisissa, ruotsalaisissa ja saksalaisissa teoksissa. Näissä huomioidaan kylmä, kostea talvi. Englantilaisten ja yhdysvaltalaisten opaskirjojen ohjeisiin on suhtauduttava varauksella. Jos esimerkiksi väitetään, että kaktus kestää talvetuksen ulkona, se on eri asia Iso-Britanniassa kuin Suomessa. Jos kaktus kehotetaan pitämään puolivarjossa, se voi Suomen kesässä silti viihtyä aurinkoisella paikalla.

Furusjö, Maja-Lisa (1982). Kaktukset. WSOY. - Selkeä, hyvin kuvitettu teos. Ruotsalaisen kirjoittajan ohjeita voi Suomessakin luottavaisena noudattaa, sillä ilmasto on samantyyppinen.
Hecht, Hans (1982). Kaktuskirja. Tammi. - Hyvä perusteos aloittelijalle.
Hecht, Hans (1994). Cacti and succulents. - Hechtin valtti ovat tarkat erikoisohjeet niin tässä kuin edellisessäkin teoksessa.
Herbel, Dieter (1980). Kaktusar. - Kaktusten taksonomian osalta vanhentunut, mutta muuten hyvä teos. Sisältää mm. kaktusten kasvattajan vuosikalenterin (mitä pitää tehdä missäkin kuussa) sekä tietoa kuuluisista kaktustutkijoista.
Hewitt, Terry (1994). The complete book of cacti & succulents. - Kelpo teos, joskin monista kaktuksista on kuva vain suoraan ylhäältä päin, mikä on visuaalisesti kaunista, mutta tunnistamisen kannalta hankalaa.
Kukkiva kotini : 8 Kaktukset ja mehikasvit. - Teos on kansio, johon on koottu vuosina 1985 - 1991 ilmestyneen Kukkiva kotini -julkaisun kortit nro 322 - 422. Perusteellisia lajikohtaisia hoito-ohjeita.
Kunte, Libor & Subík, Rudolf (2004). The complete encyclopedia of cacti. - Lajit esitellään maittain (Meksiko, USA, Peru jne.). Teos auttaa ymmärtämään, millaiset kaktukset ovat sopeutuneet mihinkin ympäristöön. Valokuvia 600, sisältää mm. kuvapareja viljellyistä ja luonnossa kasvavista yksilöistä.
Lamb, Brian (1991). Letts guide to the cacti of the world.
Lipponen, Visa (2001). Kodin kukoistavat kasvit. WSOY. - Esiteltyjä kaktuslajeja ei ole paljon, mutta ohjeet ovat perusteelliset ja Suomen oloihin sopivat. Mammillarioista annetaan yleisohjeet.
Neer, Jan van der (2008). Vsjo o kaktusah. - Hakuteos avuksi tunnistamiseen. En osaa venäjää, mutta ostin tämän teoksen Venäjän-matkalla, koska se oli edullinen ja koska kaktusten nimet on kirjoitettu myös latinalaisin aakkosin. Teos on julkaistu englanniksi nimellä All about cacti.
Poom, Harri: Kaktused kääbustest hiiglasteni (2012). - Vironkielinen teos. Suomalaisen harrastajan kannalta lähialueiden kaktuskirjallisuus on tutustumisen arvoista samantyyppisten ilmasto-olojen takia.
Preston-Mafham, Rod & Ken (1996). Cacti : the illustrated dictionary. Erittäin hyvä hakuteos avuksi tunnistamiseen, tosin sisältää lähinnä matalia lajikkeita eikä ollenkaan esim. opuntioita.
Preston-Mafham, Ken (2007). 500 cacti : species and varieties in cultivation. - Pienikokoisiin kaktuksiin keskittyvä hyvä opas. Paljon mm. Mammillarioita, sen sijaan Cereus- ja Opuntia-lajikkeita ei juuri lainkaan.
Puupponen, Esko (1962). Harrastajan mehikasvikirja. - Suomalaisen asiantuntijan teos.
Slaba, Rudolf (1992). The illustrated guide to cacti. - Piirroskuvitus on yllättävän kätevä tunnistamisen kannalta.
Smith, Gideon F. (2006). Cacti and succulents. Ohjeet eivät valitettavasti oikein sovi Suomen oloihin.
Starosta, Paul (1998). Cacti. Kuvat Paul Starosta, teksti Vincent Cerutti. Kaktukset valokuvataiteen kannalta. Hyviä lähikuvia tunnistuksen avuksi. Lopussa yleisohjeet kaktusten kasvatuksesta.
Zaletajeva, I. (1978). Raamat kaktustest. Löytö virolaisesta divarista. Kuvaliite. Ulkonaisesti vaatimaton teos, mutta se, mitä olen tekstistä ymmärtänyt, on vankkaa asiaa. Teos on käännös venäjän kielestä.

Opuntia

En ole vielä tunnistanut tätä Opuntia-lajiketta. Se saattaa olla Opuntia azurea (syn. Coyotillo) tai Opuntia violacea. Kuvan yksilö on 37 cm pituinen viistosti mitattuna, toiseksi ylin lehdykkä on 12 cm leveyssuunnassa. Kaktus on kasvanut neljässä vuodessa 17 cm (ks. nuoruuskuva alla, nykytilanne oikealla). Takana näkyy Opuntia robusta.
Hoito: Muuten helppohoitoinen, mutta käsittely hankalaa areoleissa olevien pikkupiikkien takia.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Talvi täysin kuivana.
Opuntioiden kastelusta yleensä: Hechtin (1994) mukaan Opuntiat tarvitsevat paljon vettä, mutta itse olen pitänyt niitä kohtalaisella tai jopa niukanpuoleiselle kastelulla, koska ilmastokaan Pohjois-Suomessa ei ole kuuma. Olen havainnut Opuntia microdasys -lajin retkahtavan liikakastelusta kohti maata, ja menetin Opuntia humifusa -yksilön talvella tehdyn kastelun takia. Nämä kokemukset ovat tehneet minusta varovaisen Opuntioiden kastelijan.
Multa: Opuntia azurea kasvaa Subikin (2004) mukaan Meksikossa kalkkikivimaassa, mutta normaali kaktusmulta kelpaa hyvin. Kuvan yksilö kasvaa nykyisin tiskipaljussa, jossa on muitakin kookkaita opuntioita.

Mammillaria spinosissima cv. Super Red

(Teksti päivitetty 7.7.2012) Lajinmääritys ei ole täysin varma. Tunnistus perustuu Poomin teoksen (2012) kuvaan s. 62.
Tuntomerkit: Keskipiikkejä noin 7 - 8, punertavat, suorat. Sivupiikkejä parikymmentä, valkeat. Kaktuksen muoto lievästi nuijamainen. Kuvan yksilö on hankittu viisi vuotta sitten 5 cm korkeana, nyt korkeus 15 cm. Kukkinut ensimmäisen kerran huhtikuussa 2012, jolloin 6-7-vuotias. Kukat voimakkaan pinkit, keskusta keltainen.
Hoito: Kaktus on ollut erittäin helppohoitoinen, mitään ongelmia ei ole ollut.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, ei kaipaa täyttä paahdetta. Mammillariat eivät yleensä ole kylmänarkoja. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Mullan pitää kuivahtaa kastelujen välillä. Talvi kuivana.
Multa: Kuvan yksilö kasvaa kookkaiden Mammillarioiden yhteisastiassa, pesuvadissa, jossa kaktusmultaan on lisätty tiilensiruja ja lecasoraa. Aiemmin kaktus oli paksuseinäisessä savisessa hunajapurkissa (!), silloinkin se kasvoi hyvin, vaikka purkki varmasti oli kuuma kasvuympäristö.

Mammillaria hahniana ssp. hahniana

Syn.: Old lady cactus, birthday cake cactus
Hoito: Laji on kotoisin Meksikosta.
Kaktus voi kasvaa yksittäisenä tai muodostaa suuria rykelmiä. Kuvan yksilö on 8 cm korkea ja halkaisijaltaan 11 - 12 cm. Se ei ole vielä kukkinut. Kukat ovat voimakkaan pinkit.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei kaipaa täyttä paahdetta. Ei ole kylmänarka. Talvi viileässä 5 - 10 C, jos mahdollista.
Kastelu: Mammillarioiden kastelu on säästeliäs. Anna mullan selvästi kuivahtaa kastelujen välillä. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon lisätään tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Kuvan yksilö kasvaa kookkaiden Mammillarioiden yhteisvadissa. Tämän yksilön lisäksi minulla on toinen yksilö, jossa alun perin oli kolme "päätä". Viime keväänä huomasin yhden päistä luhistuneen kasaan ja vilisevän villakilpikirvoja. Leikkasin sairaan pään terävällä veitsellä irti juuriin asti, sumutin koko kaktuksen Bio-Kill-villakilpikirvamyrkyllä ja laitoin multaan Provado-puikon. Kaksi muuta päätä pysyivät terveinä ja voivat hyvin.

Rebutia neocumingii

Syn.: Weingartia neocumingii. Weingartiat on nykyisin sisällytetty Rebutia-sukuun.
Hoito: Laji on kotoisin Bolivian vuoristosta, mikä tarkoittaa hyvää Pohjois-Suomessa pärjäämisen kannalta. Kuvan yksilö on 7 cm korkea ja ainakin 5-vuotias, mutta se ei ole vielä kukkinut. Kukat ovat keltaiset. Laji on hyvin vaihteleva mm. piikkien määrän suhteen.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta keväällä voi tarvita varjostusta. Ei kaipaa täyttä paahdetta, kuten eivät Rebutiat yleensäkään. Ei ole kylmänarka. Talvi viileässä min. +5 C.
Kastelu: Kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Pilosocereus

En ole vielä tunnistanut kuvan kaktusta. Arvelen, että se on Pilosocereus magnificus. Alaosassa on 8 särmää, yläosassa 9. Väri on turkoosi, piikit valkeahkot. Keskipiikeistä alin on pisin.
Hoito: Pilosocereusten hoito ei ole vaikeaa, jos on tarjolla lämpöä ja valoa. Kukintaa ei kannata odotella. Kuvan nuorehko yksilö on 26 cm korkea. Pilosocereus magnificus kasvaa useita metrejä korkeaksi.
Sijoituspaikka: Täysi aurinko, lämmin paikka. Pikkutaimia voi keväällä varjostaa tarpeen mukaan, muutoin kestää paahdetta. Kuvan yksilö on ollut kasvihuoneen lämpimimmällä ylähyllyllä. Pilosocereukset ovat ensimmäisten sisätiloihin pelastettavien kaktusten joukossa, jos kesällä yöt muuttuvat kylmiksi. Talvella viileässä noin +13 C.
Kastelu: Kohtalainen. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta.

Oreocereus neocelsianus

Lajinmääritys ei ole täysin varma. Kuvan nuori yksilö on 8.5 cm korkea ilman piikkejä. Särmiä on 10, joista kaksi hiljattain jakautuneita. Sivupiikkien määrä vaihtelee kymmenen molemmin puolin. Keskipiikkien ja sivupiikkien ero ei ole kovin selvä, mutta arvelisin keskipiikkejä olevan 1 - 4.
Hoito: Oreocereukset ovat vuoristokasveja, joita kasvaa mm. Boliviassa. Sellaiset yleensä sopivat Pohjois-Suomen olosuhteisiin hyvin, koska ne eivät ole kylmänarkoja eivätkä pahastu ilmankosteudesta. Oreocereukset vaativat kuitenkin hieman erityishuomiota. Eri lähteissä annetut hoito-ohjeet poikkeavat suuresti toisistaan niin valon, kastelun, lämpötilan kuin mullan suhteen. Olen havainnut Hechtin (1980, 1994) ohjeet sopivimmiksi. Hänen mukaansa Oreocereusten hoito on vaikeaa. Nämä söpöt karvaturrikat eivät menesty ikkunalautakasveina, vaan niiden on päästävä kesällä ulos ja talvella viileään. Oreocereukset ovat hidaskasvuisia. Kuten pylväskaktuksilla yleensäkin, kukintaa ei kannata odotella.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta nuoria kasveja on varjostettava, koska turkki on harvakarvainen. Menetin ensimmäisen tätä lajia olevan yksilöni, kun verson pää paloi auringossa pilalle. Oreocereukset pitävät suurista lämpötilanvaihteluista: ne haluavat päivällä lämmintä, yöllä lämpötila saa mielellään käydä lähellä nollaa (Hecht 1980, 1994). Tämä sopii pohjoissuomalaiselle kasvattajalle mainiosti. Talvi viileässä.
Kastelu: Kohtalainen. Sumuttele kaktusta kesällä kevyesti iltaisin (Hecht 1980, 1994); tällöin kaktus uskoo kyseessä olevan vuorille lankeava kaste. Talvi kuivana. Älä sumuta talvella.
Multa: Kaktusmulta, johon lisätään tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Juuristo on ainakin minulla olleissa yksilöissä heikonlainen ja katkeilee, jos hoitaja on sortunut liikakasteluun. Vahingosta viisastuneena laitan Oreocereukset nykyisin yksilökohtaisiin saviruukkuihin. Ne eivät sovellu yhteisistutuksiin, koska Oreocereukset toivovat niin matalia yölämpötiloja, etteivät muut kaktukset sellaisista pidä. Myös sumutus iltaisin on toimenpide, josta muut kaktukset eivät välttämättä ilahtuisi.

Parodia leninghausii

Syn.: Notocactus leninghausii, Eriocactus leninghausii, Goldfinger
Hoito: Helppohoitoinen, sietää hoitovirheitä. Laji on helppo tunnistaa: sillä on pitkähköt kullanruskeat piikit, versot ovat n. 10 cm paksuja ja yläosan "napa" on kallistunut kohti aurinkoa (ks. kuva vasemmalla kasvitieteellisestä puutarhasta). Laji on kotoisin Brasiliasta ja voi kasvaa eri lähteistä riippuen 60 cm - yli 1 m korkeaksi.
Oikeanpuoleisen kuvan yksilö on 31 cm korkea ja ainakin 9-vuotias. Iän määrittely perustuu siihen, että se on hankittu neljä vuotta sitten, jolloin siinä oli jo versoja juurella, ja tämä laji versoo 5-6-vuotiaana. Se on kasvanut neljän vuoden aikana 16 cm, joista 14 cm kahden viime vuoden aikana sen jälkeen, kun se pääsi yksilöruukusta isompaan yhteisastiaan. Se ei ole vielä kukkinut. Runko on kovin viisto; en ole käännellyt astiaa, koska luin jostakin, että kaktuksen yläosa muuttuu epämuotoiseksi, jos aurinko yhtäkkiä tuleekin eri suunnasta.
Sijoituspaikka: Pohjois-Suomen oloissa aurinkoinen, mutta ei tarvitse täyttä paahdetta. Eteläisemmissä paikoissa puolivarjo riittää. Varjosta keväällä varsinkin nuoria yksilöitä. Ei ole kylmänarka, lämpötila saa yöllä käväistä lähellä nollaa. Talvi viileässä min. +5 C.
Kastelu: Kohtalainen. Juuristo ei ole herkkä mätänemään, mutta jos saa liikaa vettä ja ravinteita, runkoon voi tulla pystysuora halkeama. Talvi kuivana.
Multa: Normaali kaktusmulta. Viihtyy yhteisistutuksessa, jossa juurille tilaa.

Mammillaria backebergiana ssp. ernestii

Hoito: Laji on kotoisin Meksikosta, missä se kasvaa 1900 m korkeudella (mammillarias.net). Kuvan yksilö on hankittu neljä vuotta sitten, jolloin sen pituus oli 7.5 cm ilman piikkejä. Nyt rungon pituus on 20 - 24 cm, tarkka mittaus on vaikeaa juuriversojen takia (ks. alin kuva). Tämä alalaji muodostaa rykelmiä herkemmin kuin Mammillaria backebergiana ssp. backebergiana, joka on myös tätä lajia vaaleampi. Kaktus on helppohoitoinen ja nopeakasvuinen. Kukkii aikaisin keväällä. Tämä yksilö on kukkinut joka vuosi 2008-2011.
Sijoituspaikka: Aurinkoinen, mutta ei tarvitse täyttä paahdetta. Ei ole kylmänarka, lämpötila voi käydä jopa -2 C (mammillarias.net), mutta tieten tahtoen en laittaisi sitä alle +2 C:n. Talvi viileässä.
 

Kastelu: Mammillarioiden kastelu on niukanpuoleinen tai kohtuullinen. Talvi kuivana.
Multa: Kaktusmulta, johon lisätään tiilensiruja ja/tai lecasoraa läpäisevyyttä parantamaan. Tämä yksilö on viihtynyt Mammillarioiden yhteispesuvadissa, mutta nyt se kärsii tilanahtaudesta runsaiden juuriversojensa takia ja on siis ruukutettava uudelleen 2012.